Kohteessa sijaitsee Niskankosken uomassa myllyn perustus. Osa rakenteista on tuhoutunut ja siirretty/siirtynyt uoman alajuoksulle. Uoman kohdalla koskessa kiviä on aseteltu ohjaamaan jokea. Myllyn perustuksen läheisyydessä rannassa on noin 3,5 metrin päässä kiviperustus, mahdollisesti myllyyn liittyvä rakennus.
Niskankoskella toisella puolella rantaa sijaitsevalla parkkipaikalla on yksi urallinen kivi, joka on ollut osa rakenteita. Se on kasvillisuuden alla, mutta ei muodosta lähellä olevien kivien kanssa perustusta tai muuta kokonaisuutta.
Niskankoskella olevat perustukset sijaitsevat alueella jota kutsutaan nimellä Myllykangas.
Nimi viittaa, että alueella olisi ollut mylly. Useat Lestijoen varren myllyistä sijaitsevat mylly-sana alkuisella alueella tai tilan nimeltä Mylly talo läheisyydessä. Mylly on kiviperustuksen perusteella noin 1800-luvulta.
Nykytila: Käytöstä pois jäänyt mylly, josta on perustus jäljellä ja rannassa kiviperustus, joka on mahdollisesti ollut osa myllyn rakennuskantaa.
Vuoden 2012 inventoinnissa alue tutkittiin tarkoin - mitään rakenteita ei havaittu. Joessa ja koskessa vesi paikalla käytäessä oli hyvin korkealla.
Luonti: 12.3.2008 Viimeisin muutos: 17.1.2013
Tutkimukset
Minna Lehtola inventointi 2007
Huomautuksia: Lestijoen vesirakenteiden inventointi 2007. Himangan ja Kannuksen alue. Länsi-Suomen ympäristökeskus. Inventointikertomuksen kohdenumero 217 06.
Inventointi liittyi Lestijoen alaosan kalataloudelliseen kunnostushankkeeseen.
Luonti: 12.3.2008
Timo Jussila ja Timo Sepänmaa/Mikroliitti Oy inventointi 2012
Huomautuksia: Kalajoki, Kannus, Toholampi, Lestijokilaakson osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi s. 94
Luonti: 17.1.2013
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.