Salmin kylän vanha tonttimaa on sijainnut Neuvottoman kylän lounaispuolella, Salminlahden ja Neuvottomanlahden yhdistäneen, nyttemmin umpeen soistuneen Salmenkylänsalmen pohjoisrannalla. Kylän edustalla sijaitsevassa Hevossaaressa oli kylän kaskimaita sekä apajapaikkoja.
Alkujaan Salmi laskettiin kuuluvaksi Neuvottoman kylään; Salmi itsenäistyi omaksi kokonaisuudekseen 1500-luvulla. Kylän ensimmäinen tunnettu isäntä, keskiajalta periytyvän kantatilan haltija Lasse Niilonpoika eli Salmi-Lasse mainitaan kruunun kirjoissa v. 1543. Kylä oli Vehkalahden pienimpiä, ajoittain kylässä ei ollut kuin yksi veroja maksava talo. Kalastus ja merenkulku antoivat sivuelinkeinoina välttämättömiä lisäansioita. Elinolosuhteet helpottuivat, kun Salmen tilojen verorasitteita helpotettiin 1600-luvun lopulla suoritetuissa verotarkistuksissa lähes puolella. Sen seurauksena kylän talojen lukumäärä vakiintui neljään 1730-luvulta lähtien. (Korhonen 1981:292.)
Salmen kylän vanha kylätontti on edelleen asuttu. Rakentamattomilla alueilla sekä väljästi rakennettujen omakotitalojen piha-alueilla on saattanut säilyä aikaisempien asutusvaiheiden jäännöksiä.
Luonti: 2.7.2007 Viimeisin muutos: 2.7.2007
Tutkimukset
Johanna Enqvist inventointi 2006
Luonti: 2.7.2007
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.