Pyötsaaren rannikkokylän tonttimaa on sijainnut nykyisen Haminan kaakkoisosassa Mäntlahden kylän eteläpuolella, Pyötsaaren pohjoisrannalla kaartuvan pienen lahdelman ympärillä. Saaresta 1500-luvulla käytetyt nimet Bötesöö ja Bödzöö viittaavat vartio- tai merkinantopaikkaa tarkoittavaan sanaan böte. Pyötsaaren länsiosassa kohoavaa Saukkovuorta on pidetty sopivana vartiopaikkana, josta merkkitulet olisivat näkyneet mantereelle. Saaren erityisasemaan rannikon vartiotuliketjun osana liittyy mahdollisesti myös Pyötsaarta koskevissa kirjallisissa lähteissä mainittu verovapaus. Pyötsaari on merkityksellinen myös Vehkalahden knaappien ”alkutarujen tapahtumasaarena”. (Korhonen 1981:553; Rosén 1936:53,267.)
Saaristo oli vielä 1540-luvulla Viipurin linnan alainen erillinen hallintoalue, mistä syystä aluetta koskevat verotusluettelot ovat niukkoja ja katkonaisia. Varhaisimmat tiedot ovat vuodelta 1539 ja 1540- ja 1550-lukujen tileissä Pyötsaarella mainitaan olevan yksi talo. Tätä rälssitilaa asui lampuotisuku Huggutit, joka myöhemmin luettiin myös Vehkalahden knaappisukuihin. Saaren keskeisen aseman vuoksi se ei ole kuitenkaan ollut tavanomaisten verosäännösten alainen, joten verotustiedot eivät talojen ja asukkaiden määrän suhteen ole luotettavia. (Rosén 1936:242-250.)
Pyötsaari on edelleen idyllinen saaristolaiskylä. Nykyinen kylätontti on suhteellisen tiiviisti rakennettu, mutta rakennuskanta on melko iäkästä ja kevyttä. Varsinaisen kylätontin eteläpuolella, Tontinlahden ympärillä on saattanut myös olla asutusta.
V. 2022 inventoinnissa todettiin Tontinlahden pohjukan matalan vesijättömaan olleen niittynä vielä 1960-luvulla. Lahden koillispäässä niityn yläpuolinen rinne on kallioinen ja kivikkoinen ja nousee melko jyrkästi Tontinvuorelle päin. Alueella ei havaittu merkkejä 1900-l varhaisemmasta ihmistoiminnasta.
Lahden luoteispuolella on tasainen metsämaa. Sen ja niityn välissä on vanha oja ja 2 pohjois‒eteläsuuntaista lyhyttä kiviaitaa. Aidat ovat mahd. seurausta pellonraivauksesta, muita merkkejä ihmistoiminnasta tai asutuksesta ei havaittu. Tontinlahden pohjukkaan kaivettiin metallinilmaisimen signaalien perusteella 6 pistoa. Löydöt olivat moderneja. On mahdollista, että alueella on myös vanhempia ihmistoiminnan jäänteitä, vaikka niitä ei inventoinnissa löydetty.
Vuoden 2025 tarkastuksessa havaittiin Tontinlahden pohjukassa, vanhan tien itäpuolella, vanhan kylän jäännökset. Alueella on useita rakennuksen pohjia erilaisia kuoppia. Monien rakennusten päälle on kasattu viereisistä pelloista raivattuja kiviä.
Lahden itäpuoleisella Tontinvuorella on perimätiedon mukaan sijainnut kylän ensimmäinen talo. V. 2022 inventoinnissa vuoren rinteiltä tai laelta ei havaittu merkkejä rakenteista. Vuoren korkeimmalla kohdalla on kuitenkin tiettävästi ollut näkötorni, josta jäljellä kallioon kiinnitettyjä tukirautoja.
Luonti: 28.6.2007 Viimeisin muutos: 7.5.2025
Alakohteet
Sakkovuori
Tyyppi: puolustusvarustukset
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6706162 I: 518784
Kuvaus: Mahdollinen vartiotuliaseman paikka. Pyötsaaren länsiosassa kohoavaa Saukkovuorta on pidetty sopivana vartiopaikkana, josta merkkitulet olisivat näkyneet mantereelle. Saaren erityisasemaan rannikon vartiotuliketjun osana liittyy mahdollisesti myös Pyötsaarta koskevissa kirjallisissa lähteissä mainittu verovapaus. Pyötsaari on merkityksellinen myös Vehkalahden knaappien ”alkutarujen tapahtumasaarena”. (Korhonen 1981:553; Rosén 1936:53, 267.)
Luonti: 23.3.2011 Viimeisin muutos: 20.2.2023
Tontinlahti
Tyyppi: kivirakenteet, kiviaidat
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6706511 I: 519876
Kuvaus: kaksi pohjois‒eteläsuuntaista lyhyttä kiviaitaa, joiden yhteispituus on n. 5 m
Luonti: 20.2.2023 Viimeisin muutos: 20.2.2023
Tontinvuori
Tyyppi: kulkuväylät, optiset lennätinasemat
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6706359 I: 520217
Kuvaus: Tontinvuoren laella on Krimin sodan aikaisen optisen lennätinaseman jäännöksiä: noin 4 x 4 metriä laaja rakennuksen pohja, kallioon porattuja kiinnitin rautoja sekä kallioon hakattu vuosiluku 1885. Myös kallion huipun eteläpuolisessa solassa on mahdollinen optiseen lennätin asemaan liittyvä rakenne.
Luonti: 20.2.2023 Viimeisin muutos: 7.5.2025
Tutkimukset
Johanna Enqvist inventointi 2006
Luonti: 28.6.2007
Paula Kouki inventointi 2022
Luonti: 20.2.2023
V.-P. Suhonen & Jouni Taivainen tarkastus 2025
Huomautuksia: Optisen lennätinaseman tarkastus.
Luonti: 9.4.2025
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.