Ensimmäisen maailmansodan aikaisen linnoitustukikohdan kaivo, joka sijaitsee välittömästi yhdystien vieressä. Kaivo on kooltaan 1,5 x 1,3 m ja se on rakennettu salvotuista hirsistä, joita on näkyvissä kolme hirsikertaa. Roska- ja kasvijätekerroksen läpi tehdyllä sondauksella tuli kiinteä pohja vastaan n. 1,5 m syvyydessä. Kyseessä saattaa olla lähteen kohdalle tehty kaivorakennelma.
Länsimäen tukikohta II:n Vantaan alueella sijaitsevat linnoitteet (Tukikohta II:1-8, II:tie, II:kaivo ja piikkilankaesteet) muodostavat harvinaisen hyvin säilyneen linnoitekokonaisuuden. Alueella voi hahmottaa selkeän kuvan ensimmäisen maailmansodan aikaisen hajasijoitetun linnoitusjärjestelmän mukaisesta tukikohdasta. Useat tukikohdan puolustusasemista ovat hyvässä kunnossa ja niiden yhteydessä on harvinaisia säilyneitä rakenteita kuten piikkilankaesteiden tolppia sekä ehyt teräspalkkikattoinen suojahuone. Rakennustyöt ovat jääneet tukikohdan pohjois- ja itäosassa osittain keskeneräisiksi. Tämän johdosta alueella pystyy hahmottamaan eri valmistumisasteelle jääneitä linnoituslaitteita ja myös ajan rakennusmenetelmiä ja työjärjestyksiä.
Luonti: 14.3.2007 Viimeisin muutos: 18.3.2008
Tutkimukset
John Lagerstedt / Vantaan kaupungin viheralueyksikkö inventointi 2003
Huomautuksia: Lagerstedt, J. 2004. Ensimmäisen maailmansodan aikaiset Vantaan Länsimäen linnoitukset, inventointikertomus 2003. Vantaan kaupungin viheralueyksikkö.
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.