Ensimmäisen maailmansodan aikainen yhdystie (nk. tykkitie), jonka rakennusajankohta on 1916–1918. Tie kulkee pohjois-etelä –suuntaisena kallioisen ja metsäisen Mustavuoren poikki. Tien keskivaiheilta lähtee yksi haara itään kohti Niinisaaren puolustusasemia. Tie on idässä jatkunut pellon yli Tukikohtaan I: 9, mutta pellolla tien linjaa ei selkeästi erotu. Mustavuorelta tie jatkuu etelään päätyen Vuosaarenhuipulle vievälle Niinisaarenpolulle. Tie on jatkunut Niinisaarenpolkua ja Niinisaarentietä pitkin luolalle I: 21 ja kaakkoon Niinisaarentien eteläpuolelle, josta se on koukannut pohjoiseen kohti Niinisaaren puolustusasemia.
Yhdystie on säilynyt Mustavuoren pohjoisosassa alkuperäisessä asussaan. Tien leveys on 2,5 m ja se on pinnoitettu luonnonkivillä ja makadamilla, joiden halkaisija on keskimäärin noin 10 cm. Tietä on osin pengerretty. Pohjoisosasta luoteeseen lähtevän tieosuuden risteyksessä on säännöllisen muotoisia kaivantoja, jotka saattavat liittyä linnoitteisiin. Mustavuoren eteläosassa tie on peitetty myöhemmin hiekalla tai kivituhkalla. Itäinen, Niinisaaren suuntaan lähtevä tien haara on peitetty suodatinkankaalla ja hakkeella, mutta kivet pilkottavat paikoin peitteen läpi. Luolan I: 21 edustalla oleva tieosuus on myös peitetty ja käytössä kasvijätteen kuljetuspaikkana, eikä alkuperäisiä rakenteita ole näkyvissä. Niinisaarenpolulta kaakkoon lähtevä osuus on luoteispäässä myös peitetty soralla, mutta Niinisaarentien ja Porslahdentien risteyksessä olevan kääntöpaikan kohdalta kaakkoon menevä osuus on pitkälti alkuperäisessä asussaan. Täällä tie näkyy noin 4 m-6 m leveänä tienpenkereenä, jonka molemmin puolin on paikoin ojat ja tiessä erottuu kivipinnoite. Tieosuuden eteläpuolella on kääntöpaikan pohjoispuolella 0,5–1 m syviä kaivantoja. Niinisaarentien eteläpuolella kaakkoon, ensimmäistä maailmansotaa myöhemmän luolan luo kaartava tieosuus on täysin metsittynyt ja erottuu ryteikköisessä metsässä noin 4–6 m leveänä penkereenä, jonka molemmin puolin on paikoin ojat. Luolan itäpuolella tie on käytössä, eikä alkuperäisiä rakenteita todennäköisesti ole säilynyt.
Yhdystieverkosto on sijainnut tukikohta I:n alueella, jonka puolustusasemia sijaitsee Niinisaaressa (Tukikohdat I: 3–5, 9 ja este1) ja Mustavuorella (Tukikohdat I: 10–21, tykkipatteri 61, kaivo, parakkialue sekä tiet 1–3). Lisäksi tukikohtaan on kuulunut nykyään tuhoutunut tykkipatteri 62 ja siihen on suunniteltu useampia muita puolustusasemia, mutta suunnitelmia ei ole ehditty toteuttaa. Mustavuoren tukikohta I:n linnoituslaitteet muodostavat pääkaupunkiseudun parhaiten säilyneen linnoitekokonaisuuden. Alueella voi muodostaa selkeän kuvan ensimmäisen maailmansodan aikaisen, hajasijoitetun linnoitusjärjestelmän mukaisesta tukikohdasta. Rakennustyöt ovat jääneet osittain keskeneräisiksi. Siksi alueella pystyy hahmottamaan eri valmistumisasteelle jääneitä linnoituslaitteita sekä 1900-luvun alkupuolen rakennusmenetelmiä ja työjärjestyksiä. |