Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema, jonka rakennusajankohta on 1916–1918. Kohde sijaitsee Mustavuoren kaakkoisosassa, mäenrinteessä. Paikalla kasvaa paikoin tiheää kuusimetsää.
Kohteessa on kallioon louhittuja sekä maahan kaivettuja hautoja. Hautojen reunoilla on louhinnasta syntyneistä kivistä kasattuja valleja. Asemia tai suojahuoneita varten on louhittu kallioon kaksi kuoppaa, mutta työt ovat jääneet keskeneräisiksi. Toisen kuopan koko on noin 4 m x 6 m, toinen kuoppa on kooltaan suunnilleen 2 m x 4 m ja se oli vuonna 2024 täyttynyt vedellä.
Kohde kuuluu tukikohtaan I, jonka puolustusasemia sijaitsee Niinisaaressa (Tukikohdat I: 3–6, 9, este1, tiet 2–3) ja Mustavuorella (Tukikohdat I: 10–21, tykkipatteri 61, kaksi kaivoa, parakkialue, kaapeliura, tie 1). Tukikohtaan on kuulunut myös tuhoutunut tykkipatteri 62 ja siihen on suunniteltu enemmänkin puolustusasemia, mutta suunnitelmia ei ehditty toteuttaa. Tukikohta I:n kohteet muodostavat pääkaupunkiseudun parhaiten säilyneen linnoitekokonaisuuden. Rakennustyöt ovat jääneet osittain keskeneräisiksi, joten alueella hahmottuu eri valmistumisasteelle jääneitä linnoituslaitteita sekä ajan rakennusmenetelmiä ja työjärjestyksiä.
Luonti: 9.3.2007 Viimeisin muutos: 13.10.2025
Tutkimukset
Kati Heinämies, Kaj-Erik Löfgren inventointi 1979
Huomautuksia: Heinämies, Kati – Löfgren, K. E. : Helsingin maa- ja merilinnoitukset. Tarkistettu inventointi 1979.
Laaksonen, L. (toim.) 1980. Ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitukset Helsingissä. Suojeluluettelo. Museovirasto. rakennushistorian osasto, julkaisu n:o 9, 2/79. Helsinki.
Luonti: 9.3.2007 Viimeisin muutos: 29.6.2017
Tapani Ahvenisto inventointi 1966
Luonti: 5.1.2010
John Lagerstedt inventointi 2009
Luonti: 5.1.2010
John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa arkistotutkimus 2014
Huomautuksia: John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa: Helsinki. Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys 2014. Museovirasto.
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tilaama selvitys yleiskaavoitusta varten.
Luonti: 26.6.2017
Heini Hämäläinen tarkastus 2020
Huomautuksia: VARK-hankkeeseen liittyvä tarkastus 3.11.2020.
Luonti: 12.3.2021 Viimeisin muutos: 12.3.2021
Elina Terävä inventointi 2024
Huomautuksia: Helsingin kaupungin perusinventointi 2024–2025. Raportti valmistuu syksyllä 2025.
Luonti: 13.10.2025
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.