Kohde on toisen maailmansodan aikainen Hamina-Taavetti -linjan puolustusvarustus. Kyseessä on tulenjohtopesäkkeeksi tarkoitettu avolouhos, jonka torjuntasuunta on kohti pohjoista. Kohteen rakentaminen on jäänyt kesken. Avolouhoksen pituus on noin 4 m ja leveys noin 4 m. Syvyys on luokkaa 4-4,5 m. Torjuntasuunnan puoleisessa seinässä on syvennys alhaalla oikealla, joka saattaa liittyä viemäröintiin. Seinän molemmissa yläkulmissa on myös pienet syvennykset.
Kohteelle kulkee lyhyt louhoksen päässä syvä, mutta myöhemmin madaltuva yhdyshauta. Yhdyshauta lähtee tulenjohtopesäkkeeltä kohti etelää, mutta kääntyy heti jyrkästi kohti länttä.
Säilyneisyys: Keskeneräiseksi jäänyt kohde on luonnontilassa. Avolouhokseen on heitetty jonkin verran romua ja roskaa. Louhoksessa kasvaa muutama puu.
Kohde on rajattu paikkatietokantaan laserkeilausaineiston perusteella 03/2017.
Luonti: 6.4.2005 Viimeisin muutos: 24.4.2017
Tutkimukset
Simo Porras inventointi 2011
Luonti: 4.7.2012
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.