Orivuori sijaitsee Kiilanmäki ja Laakkola -nimisten niemekkeiden välissä, Moinselän pohjoispuolella. Aikoinaan kalliomaalaus on sijainnut kapean lahden reunalla, mutta nyt maalaus on soistuneen aivan pieneksi lampareeksi muuttuneen Orilamme itäpuolella olevassa kalliossa. Kallio on ruhjeinen ja vaikuttavan näköinen. Maalauskuvioita on kolmessa eri ryhmässä noin metrin levyisellä ja 40 cm korkealla alueella Oikeanpuoleisimmassa kuviossa on kolme pystyviivaa (veneen miehistöviivoja?). Keskimmäisestä maalauskohdasta on havaittavissa vain punaväriä. Alimpana on maalausjälki, josta on tunnistettavissa kaksi tai kolme pystyviivaa. Kuvioiden alareuna on noin 4 m korkeudella maanpinnasta.
Tarkastus 1998: Etelään aukeavassa, hieman ulospäin kaltevassa kallioseinämässä on kaksi maalausta. Yllä oleva lippa on suojannut maalausta jonkin verran.
Itäisemmässä on kolme hieman vasemmalle kallistuvaa pystyviivaa. Viivojen paksuus on 1,5-2 cm. Viivoissa on keskellä 5-6 cm katkos. Viivojen yläosien pituudet ovat oikealta lukien 11, 11,5 ja 11 cm ja alaosien pituudet oikealta lukien 10 ja 9 cm (äärimmäisenä vasemmalla olevan viivan alaosa on osin sammaleen alla, joten sen pituutta ei toistaiseksi pysty sanomaan). Viivojen etäisyys toisistaan on 2-4 cm. Viivojen muodostaman maalausalan leveys on 10,5-12 cm ja korkeus noin 26 cm.
Em. maalauksesta 22 cm länteen on myös punaista väriä, ilmeisesti ainakin kaksi pystyviivaa. Pääosa maalauksesta on kuitenkin kallioon kiinni jäätyneen sammaleen alla.
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.