Porvoon Husholmenin keskiaikaisesta linnasta n. 600 m etelään on Örnviksudden-niminen kapea niemi. Niemen päässä olevalla kalliolla on rakenteiden jäännöksiä. Örnviksudden on saattanut olla saari jo keskiajalla. Tarkempia tutkimuksia rannansiirtymisestä ei kuitenkaan ole toistaiseksi tehty, ja on täysin mahdollista, että niemelle on voitu rakentaa vasta uuden ajan puolella. Toisaalta paikalle ei ole merkitty rakennuksia käytössä olleille 1700-1900-lukujen kartoille (ks. lähteet).
Örnviksuddenin laen kasvillisuus on niittymäinen. Paikalla kasvaa ainoastaan muutama pensas ja vanha lehtipuu. Saaren eteläpäässä on keskeneräinen mökki, ja luoteispuolella on uusi laituri. Laituria varten on tehty niemen päältä rantaan ajoluiska. Örnviksuddenia ympäröivää merenpohjaa on ruopattu.
Saaren lakea kiertää kiveys. Kiveys on osittain suoraan paljaan kallion päällä. Paikoitellen kiveys on maansekainen. Tiiltä näkyy siellä täällä. Mahdollisia rakennuksen pohjia on kallion laen lounais-, itä- ja koillisosassa. Rakenteiden laajuuden määritystä hankaloittaa se, että harmaakiviset ilman laastia tehdyt kivijalat erottuvat ainoastaan paikoitellen heinikon alta.
Örnviksuddenin luonteen selvittämiseksi olisi tehtävä tarkempia arkistotutkimuksia, minkä jälkeen tarpeen vaatiessa olisi suoritettava arkeologinen koekaivaus.
Luonti: 21.1.2005 Viimeisin muutos: 17.5.2019
Tutkimukset
V.-P. Suhonen inventointi 2003
Luonti: 21.1.2005
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.