Meilby mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1512 (Kerkkonen 1963, s. 113). Uudenmaan vuoden 1543 maakirjan (KA 2936, Es 704; VMATK) mukaan Meilbyssä oli 12 taloa. Vuoden 1550 maakirjan perusteella yksi talo oli ulkokyläläisten omistuksessa (KA 2986; VMATK). Heikkilän ja Marttilan tontit on merkitty Samuel Brotheruksen vuonna 1699 laatimalle kartalle.
Katriinantien ja Riipolantien risteyksen kaakkoispuolella olevalla matalalla kumpareella sijaitseva Heikkilän tontti on edelleen käytössä. Tonttimaalla on sekä kevytrakenteisia asuinrakennuksia että raskasrakenteisia maatalousrakennuksia. Rakentamattomana on ainoastaan pihaa ja tontin laitoja. Heikkilän ympäristön maankäyttö on pysynyt pääosin vanhankaltaisena, ja tontti on pohjoista lukuun ottamatta edelleen peltojen reunustama.
Marttilan tonttimaa on sijainnut Katriinantien pohjoispuolella Heikkilän kohdalla. Tontti on pysynyt käytössä nykyaikaan saakka. Rakentamattomana on lähinnä pihoja ja tontin laitoja. Tontilla on sekä raskas- että kevytrakenteisia rakennuksia. Tontti rajautuu etelästä Katriinantiehen, lännestä Riipolantiehen, idästä peltoon ja pohjoisesta omakotitaloalueeseen. Kohteen kaavamerkintä on sm-2.
Luonti: 3.4.2003 Viimeisin muutos: 14.8.2018
Tutkimukset
Veli-Pekka Suhonen inventointi 2005
Huomautuksia: Kohde 31. Meilby-Sjöskog Heíkkilä-Marttila
Luonti: 8.1.2007
Petro Pesonen ja Andreas Koivisto inventointi 2018
Huomautuksia: Tarkastus 11.4 ja 8.8.2018. Pihanurmilla on havaittavissa matalia terassointeja, jotka saattavat olla aiempien rakennusten jälkiä. Heikkilän tontin itäosassa on uusia rakennuksia, jotka rajattiin muinaisjäännösalueesta pois, samoin Marttilan tontin itälaidalla olevat uudet varastorakennukset.
Luonti: 14.8.2018
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.