Rakkakuopat sijaitsevat 4,2 km eteläkaakkoon Kantojärvestä, pohjois-eteläsuuntaisen Nosanmaa -nimisen moreenimäen pohjoisrinteessä, 500x50 m laajuisella rakka-alueella.
Inventointi 2024:
Rakan pohjoispäästä, suon reunaan laskevasta rinteestä löytyi muutamia enemmän tai vähemmän selviä rakkakuoppia, keskeisin on alakohde Rakkakuopparyhmä 1, jonka ympärille muut kuopat sijoittuvat alle kymmenen metrin säteellä. Kuopat vastaavat mitoiltaan pohjoisosan kuoppia vuoden 1993 kuvauksessa. Rakan päästä noin 50 m etelälounaaseen alkavalta rakkatasanteelta löytyi muutamia rakkakuoppia (alakohteet). Tämä kuopparyhmä todennäköisesti vastaa vuoden 1993 kohdekuvauksessa kuvattua kuopparyhmää ”ylempänä sammaleen peittämässä kivikossa” tai osaa siitä. Näistä kuopista noin 80 m matkalla lounaaseen, harjanteen poikki kulkevalle ulkoilureitille asti, kivikossa on kaivelujälkiä, joista osa on voitu tulkita rakkakuopiksi. Yksittäisiä vuoden 1993 kohdekuvauksessa mittojen perusteella eroteltuja rakkakuoppia ei voi maastossa varmuudella tunnistaa. Yksi rajapyykki havaittiin kiinteistörajalla ulkoilureitin kaakkoisreunassa (alakohde).
Luonti: 30.12.2003 Viimeisin muutos: 24.6.2025
Alakohteet
Rajapyykki
Tyyppi: kivirakenteet, rajamerkit
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7316650 I: 379113
Luonti: 24.6.2025
Rakkakuoppa 2
Tyyppi: kivirakenteet, rakkakuopat
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7316799 I: 379210
Luonti: 24.6.2025
Rakkakuoppa 3
Tyyppi: kivirakenteet, rakkakuopat
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7316788 I: 379210
Luonti: 24.6.2025
Rakkakuoppa 4
Tyyppi: kivirakenteet, rakkakuopat
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7316776 I: 379206
Luonti: 24.6.2025
Rakkakuoppa 5
Tyyppi: kivirakenteet, rakkakuopat
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7316461 I: 379163
Luonti: 24.6.2025
Rakkakuopparyhmä 1
Tyyppi: ei määritelty
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7316836 I: 379235
Kuvaus: Useita rakkakuoppia, joista osa epämääräisempiä kuin toiset. Kaikki rakkakuopat 10 metrin säteellä tästä koordinaatista, jossa selkeä rakkakuoppa.
Luonti: 24.6.2025
Tutkimukset
Alakärppä & Ylimaunu inventointi 1993
Luonti: 30.12.2003
Antti Bilund, Timo Jussila, Timo Sepänmaa inventointi 2024
Huomautuksia: Tornio 2040 yleisinventointi 2024.
Luonti: 24.6.2025
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.