Kirkko on pyhitetty Tihviniläisen Jumalanäidin ikonin muistolle.
Länsitornillisen, koristeellisen pitkäkirkon suunnitteli J.O.Leander Sortavalasta. Kirkon pohjamuotona on latinalainen risti. Itäpäädyn alttaritila on viisitaitteinen. Leveän kirkkosalin yllä on monikulmainen lyhtytorni ja pienemmät neljä kulmatornia. Alimmassa kerroksessa on eteinen ja sen vieressä aputilat. Kellohuone on nelisivuinen. Läntisen ulko-oven päällä on avokatos. Runkohuoneen laakea satulakatto alttaripäästä aumattu. Julkisivu on rikkaasti listoituksin jäsennetty.
Luonti: 23.1.2014 Viimeisin muutos: 30.1.2014
Historia
Nykynimi: Tihvinän Jumalanäiti ikonille omistettu kirkko
Käyttöaika:
Historia
Taipaleen seurakunnan pääkirkko on Polvijärven kirkon ohella toinen esimerkki Laatokan pohjoispuolisen alueen ortodoksisesta kirkkoarkkitehtuurista venäläistämiskausien ajalta. Rakentamista rahoitti pietarilainen kauppias Ivan Stretskov, toinen puoli kustannuksista katettiin myymällä seurakunnan metsäomaisuutta. Rakennus muistuttaa Laatokan Karjalassa samaan aikaan rakennettuja jugend-vaikutteisia kirkkoja.
Taipaleen seurakunnassa alettiin ensimmäisenä Suomessa vuonna 1858 toimittaa jumalanpalveluksia suomenkielellä, mikä näkyy myös kirkon 1800-1900-luvun ikonien teksteissä.
Korjauksissa vuonna 1953-54 kirkkosalin puisen keskuskupolin alle sijoitettiin lasitettu välikatto. Lyhtytornin ikkunat valaisevat salia. Neljästä kellosta yksi on peräisin Konevitsan luostarista.
Taipaleen ortodoksinen seurakunta perustettiin 1500-luvun alkupuolella. Aiemmin seurakuntaan kuului suuri osa nykyistä Pohjois-Karjalaa.
Liperissä on sijainnut 1600-luvun alussa P.Eliaan muistolle omistettu kirkko. Taipaleen kirkko purettiin 1766, uusi valmistui 1765-68. Se paloi 1774. Uusi, länsitornillinen pitkäkirkko valmistui 1775. Se purettiin nykyisen valmistuttua.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.