Hauhon Alvettulan vanha silta vuodelta 1916 liittyy Suomen tieliikenteen historiaan esimerkkinä ensimmäisistä teräsbetonisilloista, joita rakennettiin ratapihojen ja vesistöjen yli 1800-1900 -lukujen vaiheesta alkaen. Alvettulan vanha silta sijaitsee paikassa, jossa historiallinen maantie ylittää Hauhonselän ja Ilmoilanselän yhdistävän Alvettulanjoen.
Muistitiedon mukaan ensimmäinen Alvettulanjoen ylittävä silta on ollut veden varassa kelluva ns. Jalkavahan silta. Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherra määräsi 1765 käräjäkunnan rakentamaan paikalle sillan. Samanlainen rakennusvelvoite annettiin myös 1828. Silta todettiin vuonna 1910 huonokuntoiseksi ja Turun Rautabetoni-Valimo sai uuden sillan rakennettavakseen.
Alvettulan uusi silta valmistui vanhan sillan viereen vuonna 1974 ja vanha silta pelastettiin purkamiselta kylätoimikunnan aktiivisella toiminnalla. Se korjattiin museosillaksi vuonna 1978.
Hauhon Alvettulan vanha silta on luovutettu 4.9.1978 päivätyllä sopimuksella Hämeen tie- ja vesirakennuspiiriltä Alvettulan vanhan sillan tie -tiekunnan omistukseen. Sopimuksen mukaisesti Hämeen tie- ja vesirakennuspiiri peruskorjasi sillan vuonna 1978. Sopimukseen liittyi sillan kunnon tarkastus uuden sillan tarkastusten yhteydessä ja siltaa koskevista tarvittavista toimenpiteistä tiedottaminen tiekunnalle. Vastuu sillan hallinnasta, kunnossapidosta sekä mahdollisesta myöhemmästä purkamisesta siirtyi sopimuksen mukaisesti tiekunnalle omistusoikeuden siirtymisen jälkeen. Alvettulan vanha silta oli Tiehallinnon museokokoelmakohde, mutta se poistettiin luettelosta vuonna 2009 museon uusiessa kohdeluettelonsa.
Silta on osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä (Alvettulan, Hyömäen, Matkantaan ja Tuittulan ryhmäkylät, valtioneuvoston päätös 22.12.2009) ja osa Hauhonselän valtakunnallista kulttuurimaisemaa.
Luonti: 25.1.2012 Viimeisin muutos: 12.2.2018
Historia
Historia
Alvettulan silta on yksi Suomen vanhimmista teräsbetonisilloista. Sillan suunnitteli insinööri Wäinö Wuolio ja se rakennettiin ns. Tapani-menetelmän mukaan suurista betonisista ontelotiilistä. Silta on kaksiaukkoinen ja betoninen kolminivel-kaarisilta, 5 m leveä ja vapaat aukot ovat 27,2 m. Sillan rakentamisen kustansivat tieosakkaat parin huomattavan avustuksen turvin. Alvettulan sillan lisäksi samankaltaisia teräskaaribetonisiltoja ovat vain Tönnön silta Orimattilassa ja Tulkkilan silta Kokemäellä.
Luonti: 25.1.2012
Suojelu
Suojelun väline:
Laki rakennusperinnön suojelemisesta
Prosessin tila:
Suojeltu
Päätöspvm:
10.2.2014
Päätösviranomainen:
Ymparistöministeriö
Kohdentuminen ja keskeinen sisältö: Hauhon Alvettulan vanhalla sillalla on rakennusperinnön suojelemiseta annetun lain 3§:ssä tarkoitettua perkitystä erityisesti rakennustekniikan, erityisten ympäristöarvojen sekä kohteen ainutlaatuisuuden perusteella. Sillalla on mainitun lain 8 §:n 2 momentin 1, 3, 4 ja 6 kohdissa tarkoitettua valtakunnallisista arvoa kohteen harvinaisuuden, edustavuuden, alkuperäisyyden ja historiallisenkerroksellisuuden kannalta.
Suojelumääräykset:
1. Siltaa ei saa purkaa.
2. Sillan rakenteita korjataan ja tarvittaessa uusitaan siten, että materiaalit vastaavat kohteen olemassa olevia rakenteita ja sillan kulttuurihistoriallista ominaisluonnetta.
3. Muutoksissa ja rakentamis- ja korjaustöissä on asiantuntijana on kuultavana Museovirastoa. Museovirastolla on oikeus antaa tarkemia ohjeita suojelumääräysten soveltamiseta.
Kohde sisältynyt Haag-valmisteluun.
Luonti: 14.9.2011 Viimeisin muutos: 31.8.2018
Rakennukset ja rakennelmat
Silta
Rakennustunnus (VTJ-PRT):
Ei PRT-tunnusta (2018)
Osoite:
Hauho Alvettula
Kulttuurihistoriallinen tyyppi:
Sillat
Nykykäyttö:
silta
Runko:
Betoni
Suunnittelija:
Wäinö Wuolio
Rakentaminen 1916-1916
Luonti:25.1.2012 Viimeisin muutos: 5.4.2018
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.