Vuonna 1905 perustettu Aktiebolag för international turisttrafik Finlandia osti (Osakeyhtiö Kansainvälistä Matkailuliikennettä varten) johtajansa Alex J. Lindbergin välityksellä 1912 Punkaharjun Laukansaaresta Kotilan tilan (48,5 ha) ja rakennutti sinne hotellin valtion tukemana.
Ensimmäiset suunnitelmat puurakenteista hotellia varten laati arkkitehti Knut Wasastjerna. Yleisten rakennusten ylihallitus kuitenkin hylkäsi ajatuksen puurakenteisesta hotellista. Kutsuttuina suunnittelijoina arkkitehtien Ivar ja Valter Thomén toimisto sai 1913 valmiiksi suunnittelemat kivistä hotellirakennusta varten. Rakennus valmistui 1914.
Hotellia hoitamaan perustettiin uusi yhtiö 1927 ja se sai nimekseen Oy Finlandia-Punkaharju Ab. Yhtiö rakennuksineen myytiin valtiolle 1935 ja sen vuokrasi Suomen matkailuyhdistys.
Hotelli vuokrattiin yksityiselle 1975 ja se suljettiin 1977.
1930-luvulla tehty peruskorjaus oli laaja; siihen liittyi toimintaa tukevien majoitus-, varasto- ja tallirakennusten rakentaminen pihapiiriin.
Kohdentuminen ja keskeinen sisältö: Hotellirakennus = S2
Kohteeseen kuuluu myös asetussuojelun yhteydessä varjelluiksi luokiteltuja rakennuksia:
Hotellin majoitusrakennus = V2
Hotellin talousrakennus = V2
Hotellin ulkorakennus = V2
Ks. Rakennuskohtaiset suojelumääräykset.
Luonti: 5.2.2010 Viimeisin muutos: 25.10.2018
Rakennukset ja rakennelmat
Finlandia-hotelli
Muut tunnukset:
618:023:013 VARR
Muut tunnukset:
Laukansaari 3:7 Rekisterinro
Muut tunnukset:
74089100040002A003 VRK vanha rakennustunnus
Rakennustunnus (VTJ-PRT):
103460042P
Osoite:
Finlandiatie 97, 58450 Punkaharju
Kulttuurihistoriallinen tyyppi:
Majoitusrakennukset
Runko:
Tiili
Kate:
Tiili
Suunnittelija:
Ivar ja Verner Thomé, arkkitehdit
Rakennuttaja:
Aktiebolag för International turisttrafik Finlandia
Rakentaminen 1914-1914
Luonti:5.2.2010 Viimeisin muutos: 5.2.2010
Kuvaus
Jugend-henkinen hotellirakennus sijaitsee mäntymetsässä Laukanlahden pohjukassa, nykyisin aivan Metsämuseo Luston naapurina Punkaharjulla.
Jugendin arkkitehtuuripiirteiden lisäksi rakennuksessa on nähtävissä jälkiä myös barokin ja renessanssin arkkitehtuurista: soikeita ikkunoita, päätyaiheita, maljakoristeita.
Luonti: 5.2.2010 Viimeisin muutos: 5.2.2010
Historia
Entinen Finlandia-hotelli rakennettiin vuonna 1914 arkkitehtien I. ja V. Thomén piirustusten mukaan. Rakennuttajana oli matkatoimisto Finlandia, joka halusi Punkaharjulle ensiluokkaisen hotellin koti- ja ulkomaisia vieraita varten.
Rakennuksessa oli aluksi 29 majoitushuonetta, 11 ensimmäisessä ja 18 toisessa kerroksessa. Ensimmäisessä kerroksessa on myös 200 hengen ruoksali, johon toisessa päässä liittyi suljettu veranta ja salin pitkällä sivulla avoveranta.
Suomen Matkailijayhdistys teetti 1936 laajoja korjaus- ja muutostöitä. Kellarikäytävän päähän tehtiin ulosjohtava katettu porras. Sisätilojen osalta merkittävin muutos oli hallin yhteyteen suunniteltu seurustelu- ja takkahuone.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.