Kohdentuminen ja keskeinen sisältö: Suojelumääräykset:
1. Rakennuksen ulkoasuun saadaan tehdä vain rakennuksen säilymisen ja ennallistamisen kannalta välttämättömiä muutoksia.
2. Rakennuksen kiinteä sisustus ja huonejako tulee säilyttää nykyisellään.
3. Rakennusta voidaan edelleen käyttää nykyistä käyttöä vastaavalla tavalla.
4. Rakennusta on hoidettava siten, että sen rakennus- ja kulttuurihistoriallinen arvo säilyy.
5. Rakennusta koskevista muutos- ja korjaustoimenpiteistä on hankittava Museoviraston lausunto.
6. Rakennuksessa tehtäviksi aiotuista suurehkoista korjauksista ja muutoksista on hyvissä ajoin ennen työn aloittamista ilmoitettava myös lääninhallitukselle.
7. Luovuttaessaan kysymyksessä olevan nyt suojeltavaksi määrätyn rakennuksen, on luovuttajan luovutuskirjaan otettavalla maininnalla tai muutoin todistettavasti ilmoitettava saajalle suojelumääräyksistä.
8. Lisäksi on noudatettava mitä kulttuurihistoriallisesti huomattavien rakennusten suojelusta annetussa laissa ja asetuksessa on vielä säädetty.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 10.2.2014
Rakennukset ja rakennelmat
Vanha päärakennus
Muut tunnukset:
73451400010034N001 VRK vanha rakennustunnus
Rakennustunnus (VTJ-PRT):
100339912B
Osoite:
Piintiläntie 75 25240 HAJALA
Kulttuurihistoriallinen tyyppi:
Asuinrakennukset
Luonti:1.1.1900 Viimeisin muutos: 15.3.2018
Suojelu
Suojelun väline:
Rakennussuojelulaki
Prosessin tila:
Suojeltu
Päätöspvm:
12.2.1981
Päätösviranomainen:
Ymparistöministeriö
Kohdentuminen ja keskeinen sisältö: Katso kohteen suojelumääräykset.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 10.2.2014
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.
Linkit Museoviraston muihin aineistoihin
Kulttuuriympäristön tutkimusraportit / rakennettu ympäristö