Loviisan alakaupunki on eräs parhaiten säilyneitä puukaupunkikokonaisuuksia Suomessa, ja se on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö (RKY-kohde).
Alueen rakennuskanta on pääosin 1800-luvulta. Karlskronabulevardiin rajoittuvassa korttelissa osoitteessa Kuningattarenkatu 12 sijaitseva asuin- ja liiketalo on yksikerroksinen hirsirakennus. Se on pohjoisesta tultaessa ensimmäinen Kuningattarenkadun varren yhtenäisessä puutalorivistössä.
Luonti: 16.1.2014
Suojelu
Suojelun väline:
Rakennussuojelulaki
Prosessin tila:
Suojeltu
Päätöspvm:
19.5.1997
Päätösviranomainen:
Ymparistöministeriö
Kohdentuminen ja keskeinen sisältö: Suojelumääräykset:
1. Rakennuksen ulkoasuun saa tehdä vain sen rakennushistoriallisen arvon säilyttämisen turvaavia tai käytön kannalta välttämättömiä korjauksia ja muutoksia.
2. Rakennuksen käytön tulee olla sen kulttuurihistorialliseen arvoon sopeutuvaa.
3. Rakennusta tulee hoitaa siten, että sen kulttuurihistoriallinen arvo säilyy.
4. Museovirastolla on oikeus antaa tarkempia ohjeita suojelumääräysten soveltamisesta sekä myöntää niistä vähäisiä poikkeuksia.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 16.1.2014
Rakennukset ja rakennelmat
Asuin- ja liikerakennus
Muut tunnukset:
43400303170002F001 VRK vanha rakennustunnus
Rakennustunnus (VTJ-PRT):
1025786047
Osoite:
Kuningattarenkatu 12 07900 LOVIISA
Kulttuurihistoriallinen tyyppi:
Asuinrakennukset
Runko:
Hirsi
Luonti:1.1.1900 Viimeisin muutos: 30.7.2013
Suojelu
Suojelun väline:
Rakennussuojelulaki
Prosessin tila:
Suojeltu
Päätöspvm:
19.5.1997
Päätösviranomainen:
Ymparistöministeriö
Kohdentuminen ja keskeinen sisältö: Katso kohteen suojelumääräykset.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 16.1.2014
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.