Kauppahalli toteutettiin Tampereelle arkkitehtuurikipailun voittaneen Hjalmar Åbergin ehdotuksen "Mercato" pohjalta. Lopulliset piirustukset valmistuivat elokuussa 1899.
Kauppahallin poikkileikkaus noudattaa basilikamuotoa korotettuine keskiosineen. Pohjakaavaltaan halli on lyhytsakaraisen T-kirjaimen muotoinen. Kauppahallin sisätilan kaksi pääelementtiä ovat pitkittäiset kojurivistöt ja näkyviin jätetty kattokonstruktio. Kauppahallin katon suuren jänneleveyden vuoksi päätettiin sen kantavat rakenteet toteuttaa pun sijasta teräksestä.
Käytäviä on piirustusten mukaisesti kolme, niiden molemmin puolin vierekkäin sijoitetut myyntikojut muodostavat yhteensä kuusi rivistöä. Kojut ovat puurakenteisia, kukin niistä koostuu sen viereisistä kojuista erottavista väliseinistä ja takaseinästä. Myyntikojujen ornamentiikka edustaa ajankohdan karelianismia.
Kauppahallin ja viereisen virastotalon kivijalka on muurattu sileäpintaisista graniittilohkareista. Katujulkisivuissa huomiota kiinnittää ajan hengen mukainen lohkopintaisen graniitin käyttö kivijalan yläpuolelta alkaen ovien yläreunaan asti. Julkivujen yläosa on totetettu rapattuna molemmissa rakennuksissa. Hallirakennuksessa on sen pitkät sivut jätetty kustannusten säästämiseksi tiilipintaisiksi. Kauppahallin keskimmäisen oven yläpuolella olevaan pienempään kaari-ikkunassa on säteittäisiä pienoja ja niiden liittymäkohdassa plastinen nuoren miehen kipsistä tehty kasvokuva, joka on kuitenkin vuosien saatossa poistetu Julkisivun huippuna olevan kolmiomaisen alueen alareunaan toteutettiin jugendhenkinen ulpukkakuviointi.
Hämeenkadulta kauppahalliin johtava porttikäytävä on muodoltaan tynnyriholvi, virastotalon ja hallirakennuksen yhdistävän nivelosan kateena on matala ristiholvi.
Näkyvin julkisivumuutos on ollut Hallituskadun puoleisen päädyn reunimmaisten oviaukkojen umpeen muuraaminen mahdollisesti 1930-40 -luvuilla.
Kauppahalli suojeltiin rakennussuojelulailla 20.3.1975 ja viereinen virastotalo asemakaavalla 1999.
Luonti: 30.7.2014 Viimeisin muutos: 30.7.2014
Historia
Historia
Tampereen kaupunki lunasti syyskuussa 1897 lasinleikkaaja Lindbergiltä Hämeenkadun varrella sijaitevan tontin n:o 47. Kaupunginvaltuusto päätti helmikuussa 1898, että kauppahalli rakennetaan Hämeenkadun varteen (Hallituskatu 10) ja että Hämeenkatua vasten tehdään kerrostalo (Hämeenkatu 19). Ajatus kerrostalosta syntyi tarpeesta saada kaupungin virastoille lisää tilaa raatihuoneen käytä ahtaaksi. Maaliskuussa 1898 julistettiin kauppahallia ja virastotaloa koskeva yleinen arkkitehtuurikilpailu. Kilpailun ylivoimainen voittaja oli arkkitehti Hjalmar Åbergin ehdotus "Mercato"
Luonti: 30.7.2014 Viimeisin muutos: 30.7.2014
Lähteet
Kirsi Kaivanto: Mercato -kauppaa hallissa. Tampereen kauppahalli 1901-2001. Tampere 2001.
Luonti: 30.7.2014
Suojelu
Suojelun väline:
Rakennussuojelulaki
Prosessin tila:
Suojeltu
Päätöspvm:
20.2.1975
Päätösviranomainen:
Ymparistöministeriö
Kohdentuminen ja keskeinen sisältö: Suojelumääräykset:
1. Rakennusta ei saa purkaa.
2. Rakennuksen päädyt tulee säilyttää ennallaan ja korjausten yhteydessä entistää ne.
3. Niin ikään rakennuksen kattomuoto ja savupiiput tulee säilyttää.
4. Sisätilojen ryhmittely tulee säilyttää, samoin vanhat myyntikojut ja näkyvät kattorakenteet.
5. Rakennusta koskevista muutos- ja korjaustoimenpiteistä on hankittava Museoviraston lausunto.
6. Rakennusta on hoidettava siten, että sen rakennus- ja kulttuurihistoriallinen arvo säilyy.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 30.7.2014
Rakennukset ja rakennelmat
Kauppahallirakennus
Muut tunnukset:
83710300230002X001 VRK vanha rakennustunnus
Rakennustunnus (VTJ-PRT):
103391464H
Osoite:
Hämeenkatu 19 33200 TAMPERE
Kulttuurihistoriallinen tyyppi:
Myymälä- ja liikerakennukset
Nykykäyttö:
Kauppahalli
Kate:
Pelti
Suunnittelija:
Arkkitehti Hjalmar Åberg
Rakennuttaja:
Tampereen kaupunki
Rakentaminen 1899-1901
Luonti:1.1.1900 Viimeisin muutos: 5.9.2013
Suojelu
Suojelun väline:
Rakennussuojelulaki
Prosessin tila:
Suojeltu
Päätöspvm:
20.2.1975
Päätösviranomainen:
Ymparistöministeriö
Kohdentuminen ja keskeinen sisältö: Katso kohteen suojelumääräykset.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 8.1.2014
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.