Läntisen ja Itäisen pitkäkadun välisen korttelin kulmatontilla, Läntisen pitkäkadun suuntaisesti sijaitseva rakennus on vanhimmilta osiltaan vuodelta 1785. Rakennusta on täydennetty ja laajennettu 1830-luvulla ja vuonna 1857. Rakennus on kaksikerroksinen hirsirakennus ja pihan puoleisella sivulla on kuisteja. Se on saanut myöhemmissä muutoksissa liiketiloja, joissa toimineen Jäätelöbaarin mukaan rakennus on saanut myöhemmän nimensä.
Pohjanlahden rannikon pienen kaupungin porvariston rakennus- ja asumiskulttuuria edustava rakennus on sekä kulttuurihistoriallisesti että maisemallisesti merkittävä kohde.
Rakennus sisältyy Kristiinankaupungin ruutukaava-alue -nimiseen valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön (RKY-kohde).
Luonti: 31.1.2014
Suojelu
Suojelun väline:
Rakennussuojelulaki
Prosessin tila:
Suojeltu
Päätöspvm:
19.4.1990
Päätösviranomainen:
Ymparistöministeriö
Kohdentuminen ja keskeinen sisältö: Suojelumääräykset:
1. Suojelu koskee ulkoseiniä, sisätilojen hirsiseiniä sekä alkuperäiseksi katsottavaa kiinteää sisustusta kuten ovia, ovikehyksiä, rintapaneleita sekä jalka- ja kattolistoja.
2. Suojeltavissa rakennusosissa saadaan suorittaa vain entistämisluonteisia korjauksia.
3. Museovirastolla on oikeus antaa tarkempia määräyksiä suojelumääräysten soveltamisesta ja myöntää niistä vähäisiä poikkeamia.
4. Rakennusta voidaan käyttää asuin-, liike-, toimisto- tai muuhun sellaiseen tarkoitukseen joka luontuu sen kulttuurihistorialliseen arvoon.
5. Rakennusta tulee hoitaa siten, että sen kulttuurihistoriallinen arvo säilyy.
6. Luovutettaessa kyseessä oleva kiinteistö kokonaan tai osittain on luovutuskirjaan otettavalla maininnalla tai muutoin todistettavasti ilmoitettava saajalle tämä päätös.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 26.7.2013
Rakennukset ja rakennelmat
Jäätelöbaarin talo
Muut tunnukset:
28700202380010A004 VRK vanha rakennustunnus
Rakennustunnus (VTJ-PRT):
1014379586
Osoite:
Läntinen Pitkäkatu 14 64100 KRISTIINANKAUPUNKI
Kulttuurihistoriallinen tyyppi:
Asuinrakennukset
Runko:
Hirsi
Kate:
Pelti
Rakentaminen 1785-1785
Luonti:1.1.1900 Viimeisin muutos: 31.1.2014
Kuvaus
Katso kohteen kuvaus.
Luonti: 31.1.2014
Suojelu
Suojelun väline:
Rakennussuojelulaki
Prosessin tila:
Suojeltu
Päätöspvm:
19.4.1990
Päätösviranomainen:
Ymparistöministeriö
Kohdentuminen ja keskeinen sisältö: Katso kohteen suojelumääräykset.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 12.2.2014
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.