Temppeliaukion kirkko sijaitsee Helsingin Etu-Töölössä yhtenäisten, kaartuvien talorivien ympäröimänä muodostaen keskipisteen alueen säteittäisille kaduille.
Luontoon läheisesti liittyvä kirkko on louhittu kallioon, jotta sen kirkkosali asettuisi mäkisessä maastossa katutasoon. Kirkon rakentamisen perusajatuksena on ollut Temppeliaukion avoimen, kallioisen luonteen säilyttäminen. Kallio on keskeinen elementti kirkon arkkitehtuurissa, ja sen hyödyntäminen sekä rakennuksen sisä- että ulkoarkkitehtuurissa luo tunteen sisä- ja ulkotilan lomittumisesta.
Kirkkosalin pohjamuoto on pyöreä ja sen sisäseinät ovat peruskalliota tai louhosmuuria. Tilaa kattavan, vinoilla säteittäisillä elementtivalmisteisilla teräsbetonipalkeilla kallioon tuettu kupoli on verhoiltu sisältä ohuella kuparinauhalla. Kupolin ja seinän yläreunan välissä on leveä ikkunavyöhyke. Kirkon näennäisesti yksinkertainen kiinteä sisustus monine huoliteltuine yksityiskohtineen on sovitettu tilassa vallitsevaan ainutkertaiseen valon ja peruskalliosta paikoin valuvan veden täydentämään tunnelmaan.
Kirkkoon liittyvät seurakuntatilat on sovitettu kallion reunaan. Kirkkoherranvirasto ja pääsisäänkäynnin viereiset aputilat sekä seurakuntasali- ja kerhohuonerakennus niiden takana ovat julkisivultaan betonia.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 3.7.2013
Historia
Historia
Temppeliaukiolle kaavailtiin kirkkorakennusta jo 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä kun Etu-Töölöä alettiin rakentaa. Uuden asuinalueen kumpuilevassa maastossa Temppeliaukio oli luonnollinen vaikkakin haastava paikka julkiselle monumentaalirakennukselle.
Kirkon suunnittelusta järjestettiin kaksi kilpailua 1930-luvulla. Suunnittelijaksi valitun arkkitehti J.S. Sirénin monumentaalisen kirkkorakennuksen toteuttaminen keskeytyi talvisodan syttymisen vuoksi vuonna 1939. Rauhan koitettua yhteiskunnan kiireisimmäksi rakennustehtäväksi nousi asuinrakentaminen, eikä suunnitellunlaista suurta ja kallista katedraalia enää pidetty tarpeellisena.
Kirkon rakentamista Temppeliaukiolle alettiin jälleen ajaa 1950-1960-lukujen vaihteessa, jolloin järjestettiin kolmas arkkitehtikilpailu sen suunnittelusta. Kilpailun voitti arkkitehtien Timo ja Tuomo Suomalaisen ehdotus, joka toteutettiin vuosina 1968-1969.
Temppeliaukion kirkko on nykyään jumalanpalveluskäytön lisäksi usein käytetty konserttisali sekä yksi Helsingin suosituimmista arkkitehtuurinähtävyyksistä.
Luonti: 26.11.2009 Viimeisin muutos: 3.7.2013
Lähteet
Mehtälä, Maila. Temppeliaukio - kirkko Suursaaresta länteen. Helsinki: WSOY.
Kohdentuminen ja keskeinen sisältö: Kirkkohallituksen päätös
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 20.5.2008
Rakennukset ja rakennelmat
Kirkko
Muut tunnukset:
091013042600011001 VRK vanha rakennustunnus
Rakennustunnus (VTJ-PRT):
103199835X
Osoite:
Lutherinkatu 3, 00100 Helsinki
Suunnittelija:
Timo ja Tuomo Suomalainen
Luonti:1.1.1900 Viimeisin muutos: 20.9.2011
Kuvaus
Temppeliaukion kirkko sijaitsee Helsingin Etu-Töölössä yhtenäisten, kaartuvien talorivien ympäröimänä muodostaen keskipisteen alueen säteittäisille kaduille.
Luontoon läheisesti liittyvä kirkko on louhittu kallioon, jotta sen kirkkosali asettuisi mäkisessä maastossa katutasoon. Kirkon rakentamisen perusajatuksena on ollut Temppeliaukion avoimen, kallioisen luonteen säilyttäminen. Kallio on keskeinen elementti kirkon arkkitehtuurissa, ja sen hyödyntäminen sekä rakennuksen sisä- että ulkoarkkitehtuurissa luo tunteen sisä- ja ulkotilan lomittumisesta.
Kirkkosalin pohjamuoto on pyöreä ja sen sisäseinät ovat peruskalliota tai louhosmuuria. Tilaa kattavan, vinoilla säteittäisillä elementtivalmisteisilla teräsbetonipalkeilla kallioon tuettu kupoli on verhoiltu sisältä ohuella kuparinauhalla. Kupolin ja seinän yläreunan välissä on leveä ikkunavyöhyke. Kirkon näennäisesti yksinkertainen kiinteä sisustus monine huoliteltuine yksityiskohtineen on sovitettu tilassa vallitsevaan ainutkertaiseen valon ja peruskalliosta paikoin valuvan veden täydentämään tunnelmaan.
Kirkkoon liittyvät seurakuntatilat on sovitettu kallion reunaan. Kirkkoherranvirasto ja pääsisäänkäynnin viereiset aputilat sekä seurakuntasali- ja kerhohuonerakennus niiden takana ovat julkisivultaan betonia.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 3.7.2013
Historia
Helsingin Etu-Töölön jo vuonna 1906 vahvistetussa asemakaavassa Temppeliaukiota esitettiin kirkon rakennuspaikaksi. Ensimmäinen arkkitehtikilpailu kirkosta järjestettiin 1932 ja uusi 1936. Arkkitehti J.S. Sirénin suunnitelman toteuttaminen keskeytyi talvisodan syttymiseen 1939. Kolmas arkkitehtikilpailu järjestettiin 1961. Arkkitehtien Timo ja Tuomo Suomalaisen voittanut ehdotus toteutettiin supistetussa muodossa 1968-1969.
Kohdentuminen ja keskeinen sisältö: Kirkkohallituksen päätös
Luonti: 1.1.1900
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.