Kivikirkko. Huutoniemen kirkko on 1960-luvulla erityisesti korostetun yksinkertaisen kirkko- työkeskusajattelun pienimittakaavainen, arkkitehtoniselta muotokieleltään korkeatasoinen esimerkki. Se on myös yksi suunnittelijansa arkkitehti Aarno Ruusuvuoren täysipainoisimmista töistä.
Kirkko- ja seurakunnallinen työkeskus on ryhmitetty neliömäisen Kuninkaankadulle viettävän pihan ympärille, keskellä on monumentaaliporras. Rakennuskompleksin ulkoarkkitehtuuria leimaa suljettujen seinien puhtaaksi valettu betoni ja pihalle avautuvien siipien suuret lasi-ikkunat.
Kirkkosalin sisäseinät on verhoiltu ruskeanharmaalla leca-tiilellä, lattiat syvänpunaisilla tiililaatoilla. Alttaripöydän päällyslevy ja kastemalja ovat keltaiselle vivahtavaa sisilialaista marmoria, niiden jalustat ja saarnatuoli betonia, penkit hapolla käsiteltyä romanialaista tammea. Askeettisen materiaalikoostumukseen antaa valoa korkealla sijaitseva kattoon taittuva ikkuna. Suomalainen seurakuntasali on yhdistettävissä kirkkoon mustalla paljeovella. Kerhohuoneet ovat pihaa kiertävissä kaksikerroksisessa osassa.
Luonti: 1.1.1900
Historia
Historia
Kaupungin itäpuolella sijaitsevan Huutoniemen esikaupungin kirkon ja seurakuntasalin rakentaminen oli ajankohtaista 1940-luvun alusta lähtien. Vuonna 1960 järjestettiin kutsukilpailu arkkitehtien Keijo Petäjä, Aarno Ruusuvuori ja Alexis Lindqvist kesken. Ohjelmana oli seurakuntatilojen ja 300-hengen kirkon sijoittaminen Kuninkaankadun varrella sijaitsevalle tontille. Kilpailun voitti Ruusuvuoren ehdotus, jota pidettiin kokonaisotteeltaan hallittuna ja luontoon hyvin sovitettuna. Rakennustyö aloitettiin vuonna 1962. ja kirkko vihittiin käyttöön keväällä 1964.
Luonti: 26.11.2009
Lähteet
Arkkitehti - Arkitekten 9/1964.
docomomo, Modernismin merkkiteoksia Suomen arkkitehtuurissa. Alvar Aalto Akatemia, docomomo Suomi-Finland ry, Suomen rakennustaiteen museo 2002.
Knapas, Marja Terttu. Suomalaista kirkkoarkkitehtuuria 1917-1970. Museoviraston rakennushistorian julkaisuja 30. Helsinki 2006.
Pettersson, Lars. Kyrkor och klockstaplar på svenska Österbotten. Svenska Österbottens historia V. Vasa 1985.
Vuorinen, Aimo. Vasa kyrkor och församlingar. Vasa 1969.
Kohdentuminen ja keskeinen sisältö: Kirkkohallituksen päätös
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 20.5.2008
Rakennukset ja rakennelmat
Kirkko
Muut tunnukset:
90502400120012V002 VRK vanha rakennustunnus
Rakennustunnus (VTJ-PRT):
1008383588
Suunnittelija:
Aarno Ruusuvuori
Luonti:1.1.1900 Viimeisin muutos: 4.6.2008
Kuvaus
Kivikirkko. Huutoniemen kirkko on 1960-luvulla erityisesti korostetun yksinkertaisen kirkko- työkeskusajattelun pienimittakaavainen, arkkitehtoniselta muotokieleltään korkeatasoinen esimerkki. Se on myös yksi suunnittelijansa arkkitehti Aarno Ruusuvuoren täysipainoisimmista töistä.
Kirkko- ja seurakunnallinen työkeskus on ryhmitetty neliömäisen Kuninkaankadulle viettävän pihan ympärille, keskellä on monumentaaliporras. Rakennuskompleksin ulkoarkkitehtuuria leimaa suljettujen seinien puhtaaksi valettu betoni ja pihalle avautuvien siipien suuret lasi-ikkunat.
Kirkkosalin sisäseinät on verhoiltu ruskeanharmaalla leca-tiilellä, lattiat syvänpunaisilla tiililaatoilla. Alttaripöydän päällyslevy ja kastemalja ovat keltaiselle vivahtavaa sisilialaista marmoria, niiden jalustat ja saarnatuoli betonia, penkit hapolla käsiteltyä romanialaista tammea. Askeettisen materiaalikoostumukseen antaa valoa korkealla sijaitseva kattoon taittuva ikkuna. Suomalainen seurakuntasali on yhdistettävissä kirkkoon mustalla paljeovella. Kerhohuoneet ovat pihaa kiertävissä kaksikerroksisessa osassa.
Luonti: 1.1.1900
Historia
Vaasan kaupungin itäpuolella sijaitsevan Huutoniemen esikaupungin kirkon ja seurakuntasalin rakentaminen oli ajankohtaista 1940-luvun alusta lähtien. Vuonna 1960 järjestettiin kutsukilpailu arkkitehtien Keijo Petäjä, Aarno Ruusuvuori ja Alexis Lindqvist kesken. Ohjelmana oli seurakuntatilojen ja 300-hengen kirkon sijoittaminen Kuninkaankadun varrella sijaitsevalle tontille. Kilpailun voitti Ruusuvuoren ehdotus, jota pidettiin kokonaisotteeltaan hallittuna ja luontoon hyvin sovitettuna. Rakennustyö aloitettiin vuonna 1962 opetusministeriön hyväksyttyä piirustukset ja kirkko vihittiin käyttöön keväällä 1964.
Kohdentuminen ja keskeinen sisältö: Kirkkohallituksen päätös
Luonti: 1.1.1900
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.