Puiston ympäröimä Suonenjoen puukirkko on muodoltaan päätytornillinen pitkäkirkko, jossa on lyhyt poikkilaiva. Loivan satulakaton kattaman runkohuoneen alttaripäädyssä on sakaristo. Julkisivuja jäsennöivät koristelistat ja nurkkalaudat. Ikkunat ovat kahdessa kerroksessa. Torni on kahdeksankulmainen.
Erillinen, edellisen kirkon ajalta peräisin oleva, kellotapuli on vuodelta 1823. Kirkon vieressä on vanha hautausmaa.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 27.1.2014
Historia
Historia
Suonenjoen kirkko rakennettiin 1863-1865 lääninarkkitehti Ferdinand Öhmanin suunnitelmin. Ulkokorjauksia on tehty 1920-luvulla ja uudelleen 1970-luvulla, jolloin alkuperäinen punertava ulkoväritys palautettiin. Sisätiloissa tehtiin 1950-luvulla muutoksia, mm. koristedetaljien karsimista ja tilan jäsentelyä, mutta viimeisimmässä korjauksessa 1993-1995 sisätilat palautettiin muutoksia edeltävään asuun.
Luonti: 27.1.2014
Lähteet
Markku Haapio ja Laura Luostarinen (toim.), Suomen kirkot ja kirkkotaide 2. Lieto 1980.
Iiris Koivula, Suonenjoen keskustan ja Iisveden kulttuuriympäristö. Alueelliset ympäristöjulkaisut 219, Pohjois-Savon ympäristökeskus. Kuopio 2001.
Puukirkko. Puiston ympäröimä Suonenjoen puukirkko on muodoltaan päätytornillinen pitkäkirkko, jossa on lyhyt poikkilaiva. Loivan satulakaton kattaman runkohuoneen alttaripäädyssä on sakaristo. Julkisivuja jäsennöivät koristelistat ja nurkkalaudat. Ikkunat ovat kahdessa kerroksessa. Torni on kahdeksankulmainen.
Erillinen, edellisen kirkon ajalta peräisin oleva, kellotapuli on vuodelta 1823. Kirkon vieressä on vanha hautausmaa.
Luonti: 1.1.1900
Historia
1903, 1907, 1924, 1957 (K.S. Kallio ja Urho Lehtinen) Suonenjoen kirkko rakennettiin 1863-1865 lääninarkkitehti Ferdinand Öhmanin suunnitelmin. Ulkokorjauksia on tehty 1920-luvulla ja uudelleen 1970-luvulla, jolloin alkuperäinen punertava ulkoväritys palautettiin. Sisätiloissa tehtiin 1950-luvulla muutoksia, mm. koristedetaljien karsimista ja tilan jäsentelyä, mutta viimeisimmässä korjauksessa 1993-1995 sisätilat palautettiin muutoksia edeltävään asuun.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.