Lapinlahden nykyinen puukirkko on muodoltaan leveä suorakaide. Siihen liittyvän poikkilaivan vesikatto jää runkohuoneen kattoa matalammalle. Länsipäässä on korkea torni ja sen sivuilla eteishuoneet. Itäpäädyssä on matala, keskilaivan levyinen sakaristo. Seinäpintoja jäsennöivät pareittain kahteen kerrokseen sijoitetut ikkunat. Julkisivut on koristeltu runsailla puuleikkauksilla, joista osalla on myös rakenteellista merkitystä.
Keskilaivaa reunustavat kolmitaitteista kattoa ja lehtereitä kannattelevat pilarit.
Uusi kirkko on rakennettu maisemaa hallitsevalle mäelle vanhan kirkonkylän reunamalle. Uudet tielinjat erottavat kirkonkylän vanhan alueen uudesta kirkonmäestä. Lapinlahden kirkonkylän vanhinta vaihetta edustavat pitäjän ensimmäisen, 1881 puretun kirkon vieritse kulkevan maantien varteen syntyneet rakennukset ja vanha hautausmaa. Vanhan kirkkotien julkisia rakennuksia ovat hautausmaan aidassa oleva pieni paarihuone ja kookas pitäjän makasiini. Puretun kirkon paikkaa osoittaa 1951 pystytetty muistomerkki.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 27.1.2014
Historia
Historia
Iisalmen emäseurakuntaan kuuluva Lapinlahti sai 1819 luvan rakentaa oman saarnahuoneen, joka valmistui 1826. Lapinlahden nykyinen kirkko rakennettiin 1877-1880 (F. A. Sjöström) ja aiempi kirkko purettiin tämän jälkeen. Arkkitehti Sjöström suunnitteli Lapinlahden kirkon lisäksi Kiteen kivikirkon ja Kurkijoen puukirkon sekä laati Iisalmen kirkon uudistussuunnitelman.
Lapinlahden kirkon kunnostus toteutettiin 1955 Kauno. S. Kallion piirustuksilla. Tuolloin kirkkosali paneloitiin, kuoriseinän ikkunat suljettiin, penkistö ja saarnastuoli sekä alttarikaide uudistettiin.
Puukirkko, päätytornillinen pitkäkirkko. Lapinlahden nykyinen puukirkko on muodoltaan leveä suorakaide. Siihen liittyvän poikkilaivan vesikatto jää runkohuoneen kattoa matalammalle. Länsipäässä on korkea torni ja sen sivuilla eteishuoneet. Itäpäädyssä on matala, keskilaivan levyinen sakaristo. Seinäpintoja jäsennöivät pareittain kahteen kerrokseen sijoitetut ikkunat. Julkisivut on koristeltu runsailla puuleikkauksilla, joista osalla on myös rakenteellista merkitystä.
Keskilaivaa reunustavat kolmitaitteista kattoa ja lehtereitä kannattelevat pilarit.
Uusi kirkko on rakennettu maisemaa hallitsevalle mäelle vanhan kirkonkylän reunamalle. Uudet tielinjat erottavat kirkonkylän vanhan alueen uudesta kirkonmäestä. Lapinlahden kirkonkylän vanhinta vaihetta edustavat pitäjän ensimmäisen, 1881 puretun kirkon vieritse kulkevan maantien varteen syntyneet rakennukset ja vanha hautausmaa. Vanhan kirkkotien julkisia rakennuksia ovat hautausmaan aidassa oleva pieni paarihuone ja kookas pitäjän makasiini. Puretun kirkon paikkaa osoittaa 1951 pystytetty muistomerkki.
Luonti: 1.1.1900
Historia
Iisalmen emäseurakuntaan kuuluva Lapinlahti sai 1819 luvan rakentaa oman saarnahuoneen, joka valmistui 1826. Lapinlahden nykyinen kirkko rakennettiin 1877-1880 (F. A. Sjöström) ja aiempi kirkko purettiin tämän jälkeen. Arkkitehti Sjöström suunnitteli Lapinlahden kirkon lisäksi Kiteen kivikirkon ja Kurkijoen puukirkon sekä laati Iisalmen kirkon uudistussuunnitelman.
Lapinlahden kirkon kunnostus toteutettiin 1955 Kauno. S. Kallion piirustuksilla. Tuolloin kirkkosali paneloitiin, kuoriseinän ikkunat suljettiin, penkistö ja saarnastuoli sekä alttarikaide uudistettiin.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.