Puukirkko, päätytornillinen pitkäkirkko.
Kaupungin keskustassa sijaitseva Kajaanin kirkko on 1800-luvun lopun konstruktiivisen puuarkkitehtuurin merkittävin ja monimuotoisuudessaan ylittämätön muistomerkki.
Pohjamuodoltaan kirkko on kolmilaivainen tornillinen pitkäkirkko, jossa torni on keskiakselin sivussa. Kirkkosalia kapeampi kuori ja sen vieressä sijaitseva sakaristo ovat särmikkäät. Lehterit jakavat kirkkotilan, jota kattavat näkyviin jätetty kattotuolirakenne. Tämä on varustettu dekoratiivisin, lähinnä englantilaista gotiikkaa lähtökohtanaan pitänein muodoin ja puuleikkauksin.
Johanna Forsius 2012
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 21.6.2021
Jac. Ahrenbergin suunnittelema monimuotoinen puukirkko valmistui Kajaanin keskustaan
1896. Kirkon arkkitehtuuri hyödyntää paikallista puumateriaalia ja pohjoismaista pitkään
suoraan hirteen perustuvaa rakennustapaa. Kajaanin kirkon historistisessa arkkitehtuurissa
on nähtävissä sekä gotiikalle että sveitsiläistyylille ominaisia piirteitä.
Luonti: 21.6.2021
Historia
Historia
Kajaanissa 1870-luvulta lähtien ajankohtainen uuden kirkon rakentaminen toteutui monien vaiheiden kautta vasta 1890-luvun lopulla. Arkkitehti Jac Ahrenbergin tekemien piirustusten mukainen kirkko valmistui 1896.
Korjaus 1966 (Eero Huotari).
Kajaani erotettiin Paltamon seurakunnasta omaksi seurakunnaksi 1651. Edellinen, Grels Nordlingin johdolla 1731 rakennettu ristikirkko purettiin 1895.
Luonti: 30.1.2014
Lähteet
Felix Ahonen, Kajaanin kaupungin historia III. Kajaani 1961.
Oulun läänin kirkot. Kaarinan Tasopaino Oy 1999.
Päivi Tervonen, Kainuun maakunnallisesti arvokkaat rakennushistoriallliset kohteet. Kainuun museon julkaisuja 2006.
Jorma Keränen, Kirkko Kainuussa 450 vuotta. Kainuun museo 2009.
Puukirkko, päätytornillinen pitkäkirkko. Kaupungin keskustassa sijaitseva Kajaanin kirkko on 1800-luvun lopun konstruktiivisen puuarkkitehtuurin merkittävin ja monimuotoisuudessaan ylittämätön muistomerkki.
Pohjamuodoltaan kirkko on kolmilaivainen tornillinen pitkäkirkko, jossa torni on keskiakselin sivussa. Kirkkosalia kapeampi kuori ja sen vieressä sijaitseva sakaristo ovat särmikkäät. Lehterit jakavat kirkkotilan, jota kattavat näkyviin jätetty kattotuolirakenne. Tämä on varustettu dekoratiivisin, lähinnä englantilaista gotiikkaa lähtökohtanaan pitänein muodoin ja puuleikkauksin.
Luonti: 1.1.1900
Historia
Korjaus 1966 (Eero Huotari). Kajaanissa 1870-luvulta lähtien ajankohtainen uuden kirkon rakentaminen toteutui monien vaiheiden kautta vasta 1890-luvun lopulla. Arkkitehti Jac Ahrenbergin tekemien piirustusten mukainen kirkko valmistui 1896.
Kajaani erotettiin Paltamon seurakunnasta omaksi seurakunnaksi 1651. Edellinen, Grels Nordlingin johdolla 1731 rakennettu ristikirkko purettiin 1895.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.
Linkit Museoviraston muihin aineistoihin
Kulttuuriympäristön tutkimusraportit / rakennettu ympäristö