Enon puisessa ristikirkossa on sakaroiden välissä kulmaulokkeet ja se liittyy muodoltaan itäsuomalaiseen kaksoisristikirkkoperinteeseen. Kirkon sakarat ovat satulakattoiset. Kookkaan ristikeskuksen pyramidikaton huipulla on pieni, 1800-luvun lopulla nykyasunsa saanut, lyhty. Ikkunat ovat kahdessa kerroksessa, joista ylemmässä ne ovat puolipyöreät.
Erillinen kellotapuli on valmistunut 1826. Kirkkoa ja tapulia ympäröi vanha hautausmaa.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 29.1.2014
Historia
Historia
Enon kirkko rakennettiin 1816-1818 intendentinkonttorin piirustuksilla vuodelta 1813 (A.W. Arppe).
Kirkkoa on korjattu mm. 1842, 1903, 1916, 1927 ja 1953 (Kauno Kallio).
Eno erotettiin Ilomantsin kappeliksi 1793 ja omaksi seurakunnakseen se erotettiin 1857. Seurakunnassa oli saarnahuone jo 1600-luvulla. Nykyistä kirkkoa edelsi 1753 rakennettu ristikirkko, joka jätettiin tyhjilleen uuden valmistuttua ja paloi muutamia vuosia myöhemmin.
Luonti: 28.1.2014
Lähteet
Markku Haapio ja Laura Luostarinen (toim.), Suomen kirkot ja kirkkotaide 2. Lieto 1980.
Puukirkko, ristikirkko. Enon puisessa ristikirkossa on sakaroiden välissä kulmaulokkeet ja se liittyy muodoltaan itäsuomalaiseen kaksoisristikirkkoperinteeseen. Kirkon sakarat ovat satulakattoiset. Kookkaan ristikeskuksen pyramidikaton huipulla on pieni, 1800-luvun lopulla nykyasunsa saanut, lyhty. Ikkunat ovat kahdessa kerroksessa, joista ylemmässä ne ovat puolipyöreät.
Erillinen kellotapuli on valmistunut 1826. Kirkkoa ja tapulia ympäröi vanha hautausmaa.
Luonti: 1.1.1900
Historia
Enon kirkko rakennettiin 1816-1818 intendentinkonttorin piirustuksilla vuodelta 1813 (A.W. Arppe). Kirkkoa on korjattu mm. 1842, 1903, 1916, 1927 ja 1953 (Kauno Kallio).
Eno erotettiin Ilomantsin kappeliksi 1793 ja omaksi seurakunnakseen se erotettiin 1857. Seurakunnassa oli saarnahuone jo 1600-luvulla. Nykyistä kirkkoa edelsi 1753 rakennettu ristikirkko, joka jätettiin tyhjilleen uuden valmistuttua ja joka paloi muutamia vuosia myöhemmin.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.