Kivikirkko. Viialan kirkko edustaa 1940-luvun lopulla ja 1950-luvulla paljon käytettyä keskiajan kivikirkkoarkkitehtuurista vaikutteita saanutta jyrkkälappeista kirkkotyyppiä. Paikallisten teollisuuslaitosten, yhteisöjen ja yksityishenkilöiden tuella rakennettu kirkko on aikakaudelleen leimallisen kirkkoarkkitehtuurin hyvin säilynyt esimerkki.
Kirkko on suorakaiteen muotoinen pitkäkirkko ja siinä on suhteellisen jyrkkälappeinen harjakatto. Sisäänkäyntipäätyä korostaa keskiaikaisten kivikirkkojen päätykoristeluja mukaileva kapeiden pystyikkunoiden sommitelma. Leveää pääovea reunustaa liuskakivipilasterien kannattama katos. Myös korkea campanile-tyyppinen kellotornin alaosassa on sotien jälkeiselle arkkitehtuurille luonteenomaisia liuskekiviupotuksia. Kuoriosa on kirkkosalia kapeampi. Matala sakaristo on alttaripäädyn toisella puolella ja kaksikerroksinen seurakunnallisten toimitilojen siipirakennus toisella puolella. Siinä oleva seurakuntasali on yhdistettävissä kirkkosaliin.
Kirkkosalin hyvin säilynyt kiinteä sisustus ja sisäholvi on lämminsävyistä puuta. Salin alkuperäisessä sisämaalauksessa värityksen asiantuntijana toimi tamperelainen taidemaalari Gabr. Engberg. Lahjoituksena saadun taidemaalari Lennart Segerstrålen tekemän alttaritaulun aiheena on "Kristus Viialan katukuvassa". Kirkon koristeelliset kattokruunut ja valaisimet ovat Orno Oy:n tuotantoa.
Luonti: 1.1.1900
Historia
Historia
Tamperelaisen arkkitehti Jaakko Tähtisen piirtämä Viialan kirkko on valmistunut vuonna 1950. Se on vuonna 1927 perustetun seurakunnan ensimmäinen varsinainen kirkkorakennus. Kirkon aikaansaamiseen sotia seuranneena tiukan säännöstelyn aikaisena jälleenrakennuskautena myötävaikutttivat ratkaisevasti vuorineuvos Emil Aaltosen, Viiala Oy:n sekä Amerikan luterilaisten seurakuntien Suomen kirkolle myöntämät raha- ja rakennusmateriaaliavustukset.
Luonti: 27.11.2009
Lähteet
Koskela, Matti. Viialan kehitys omaksi seurakunnaksi. Toijala 1974.
Knapas, Marja Terttu. Suomalaista kirkkoarkkitehtuuria 1917-1970. Museoviraston rakennushistorian julkaisuja 30. Helsinki 2006.
Kohdentuminen ja keskeinen sisältö: Kirkkohallituksen päätös
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 20.5.2008
Rakennukset ja rakennelmat
Kirkko
Muut tunnukset:
020444000114194002 VRK vanha rakennustunnus
Rakennustunnus (VTJ-PRT):
102710147J
Osoite:
Nordintie, 37830 Viiala
Kulttuurihistoriallinen tyyppi:
Kirkot
Suunnittelija:
Jaakko Tähtinen
Luonti:1.1.1900 Viimeisin muutos: 1.8.2008
Kuvaus
Kivikirkko. Viialan kirkko edustaa 1940-luvun lopulla ja 1950-luvulla paljon käytettyä keskiajan kivikirkkoarkkitehtuurista vaikutteita saanutta jyrkkälappeista kirkkotyyppiä. Paikallisten teollisuuslaitosten, yhteisöjen ja yksityishenkilöiden tuella rakennettu kirkko on aikakaudelleen leimallisen kirkkoarkkitehtuurin hyvin säilynyt esimerkki.
Kirkko on suorakaiteen muotoinen pitkäkirkko ja siinä on suhteellisen jyrkkälappeinen harjakatto. Sisäänkäyntipäätyä korostaa keskiaikaisten kivikirkkojen päätykoristeluja mukaileva kapeiden pystyikkunoiden sommitelma. Leveää pääovea reunustaa liuskakivipilasterien kannattama katos. Myös korkea campanile-tyyppinen kellotornin alaosassa on sotien jälkeiselle arkkitehtuurille luonteenomaisia liuskekiviupotuksia. Kuoriosa on kirkkosalia kapeampi. Matala sakaristo on alttaripäädyn toisella puolella ja kaksikerroksinen seurakunnallisten toimitilojen siipirakennus toisella puolella. Siinä oleva seurakuntasali on yhdistettävissä kirkkosaliin.
Kirkkosalin hyvin säilynyt kiinteä sisustus ja sisäholvi on lämminsävyistä puuta. Salin alkuperäisessä sisämaalauksessa värityksen asiantuntijana toimi tamperelainen taidemaalari Gabr. Engberg. Lahjoituksena saadun taidemaalari Lennart Segerstrålen tekemän alttaritaulun aiheena on "Kristus Viialan katukuvassa". Kirkon koristeelliset kattokruunut ja valaisimet ovat Orno Oy:n tuotantoa.
Luonti: 1.1.1900
Historia
Tamperelaisen arkkitehti Jaakko Tähtisen piirtämä Viialan kirkko on valmistunut vuonna 1950. Se on vuonna 1927 perustetun seurakunnan ensimmäinen varsinainen kirkkorakennus. Kirkon aikaansaamiseen sotia seuranneena tiukan säännöstelyn aikaisena jälleenrakennuskautena myötävaikutttivat ratkaisevasti vuorineuvos Emil Aaltosen, Viiala Oy:n ja Amerikan luterilaisten seurakuntien Suomen kirkolle myöntämät raha- ja rakennusmateriaaliavustukset.
Kohdentuminen ja keskeinen sisältö: Kirkkohallituksen päätös
Luonti: 1.1.1900
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.