Kivikirkko, keskiaikainen. Sairialan kylässä Suolijärven luoteispäässä sijaitsevaa Tuuloksen myöhäiskeskiaikaista, Pyhälle Birgitalle omistettua kivikirkkoa ympäröi avoimena säilynyt viljelymaisema. Kirkon vanhin osa on sakaristo, jota kattaa kahdeksanjakoinen ristiholvi. Runkohuone ja siihen liittyvä asehuone on muurattu keskiajan lopulla. Molemmat ulkopäädyt on koristeltu tiilimuurauksella. Kirkkosalia kattaa lautainen tynnyriholvi. Kirkon sakariston päädyssä oleva Knut Possen vaakunakivi on muistona ajasta, jolloin Hämeen linnan mahtavin linnanpäällikkö oli Sairialan herrana 1477-1485.
Kirkon vieressä kohoaa kolminivelinen sipulipäätteinen barokkikellotapuli vuodelta 1780 (Martti Jaakonpoika). Kirkkomaata ympäröi harmaakiviaita, jonka kupeessa on hirsinen läpikäytävärakennus vuodelta 1841. Tapulin vieressä on kaksi hautahuonetta, toinen tiilestä muurattu, toinen hirsinen.
Luonti: 1.1.1900
Historia
Lähteet
Knut Drake, Tuuloksen kirkko. Hauhon, Luopioisten ja Tuuloksen historia I. Hämeenlinna 1985.
Markus Hiekkanen, The Stone Churches of the Medieval Diocese of Turku. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 101. 1994.
Markus Hiekkanen, Suomen keskiajan kivikirkot. SKS 2007.
Kivikirkko, keskiaikainen. Sairialan kylässä Suolijärven luoteispäässä sijaitsevaa Tuuloksen myöhäiskeskiaikaista, Pyhälle Birgitalle omistettua kivikirkkoa ympäröi avoimena säilynyt viljelymaisema. Kirkon vanhin osa on sakaristo, jota kattaa kahdeksanjakoinen ristiholvi. Runkohuone ja siihen liittyvä asehuone on muurattu keskiajan lopulla. Molemmat ulkopäädyt on koristeltu tiilimuurauksella. Kirkkosalia kattaa lautainen tynnyriholvi. Kirkon sakariston päädyssä oleva Knut Possen vaakunakivi on muistona ajasta, jolloin Hämeen linnan mahtavin linnanpäällikkö oli Sairialan herrana 1477-1485.
Kirkon vieressä kohoaa kolminivelinen sipulipäätteinen barokkikellotapuli vuodelta 1780 (Martti Jaakonpoika). Kirkkomaata ympäröi harmaakiviaita, jonka kupeessa on hirsinen läpikäytävärakennus vuodelta 1841. Tapulin vieressä on kaksi hautahuonetta, toinen tiilestä muurattu, toinen hirsinen.
Luonti: 1.1.1900
Historia
Keskiaikainen. Korjauksia 1749, 1780, 1861, 1896 (Josef Stenbäck), 1950 Tuuloksen kirkko rakennettiin keskiajan lopulla. Kivisakariston rakennutti Knut Posse 1477-1485 alun perin puukirkon yhteyteen. Asehuone valmistui 1500-luvulla.
Tuulos mainitaan jo 1400-luvulla. Se erotettiin omaksi seurakunnaksi 1882 oltuaan sitä ennen Hauhon kappelina.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.