Erkki Huttusen suunnitelmien mukaan vuonna 1937 valmistunut kivikirkko. Tasaisen peltolakeuden ja teollisuuslaitosten yläpuolella kohoava Nakkilan kirkko poikkesi rakennusaikanaan radikaalilla tavalla perinteiseksi koetusta kirkkoarkkitehtuurista. Se on varhaisin funktionalistinen kirkko Suomessa ja kuuluu modernismin arkkitehtuurin perusteoksiin Kannonkosken, Rajamäen ja Varkauden kirkkojen ohella.
Modernismin arkkitehtuurin kieleen sovellettu valkoiseksi rapattu kirkko on yksinkertainen suorakaide, jota kattaa matala satulakatto. Pääsisäänkäynnin avarien portaiden vieressä kirkon lounaiskulmassa on erillinen korkeaan ristiin päättyvä betonista valettu kellotorni. Puolipyöreä kuoriapsidi on runkohuonetta hieman korkeampi ja kapeampi. Sen ulkoseinässä on ulkoiseen saarnatuoliin johtava porras. Kirkon alla on lahjoittajan suvun hautakrypta alttareineen sekä sen vieressä siunauskappeli.
Perusratkaisultaan perinteisen kirkkosalin valaistus lankeaa korkeista sivuikkunoista, alttarille kuoriosan eteläsivun suuresta ikkunaseinämästä. Kuoriosan pohjoispuolella on erillinen kastekappeli. Kirkkosalin katteena on akustinen, taitteisesti aaltoileva sahalaudoista tehty ponttipaneeliverhous. Penkkikorttelien päällä riippuvat valaisimet on valmistanut Taito Oy.
Kirkon edustalla sijaitseva maastoa seuraileva monimuotoinen seurakuntakeskus vuodelta 1970 on arkkitehti Juha Leiviskän suunnittelema.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 17.12.2015
Historia
Historia
Tehtailija J. W. Suominen lahjoitti testamentissaan osan omaisuudestaan käytettäväksi uuden kivikirkon rakentamiseen seurakunnan vanhan, 1760-luvulla rakennetun ja myöhemmin laajennetun puukirkon paikalle. Kirkosta järjestettyyn kilpailuun kutsuttiin arkkitehdit Bertel Liljequist, Carolus Lindberg, Jalmari Peltonen, Yrjö Lindegren, Elsi Borg sekä Erkki Huttunen (1901-1956) jolta piirustukset lopulta tilattiin. Kirkko vihittiin käyttöön kesäkuun 26. päivänä 1937, jolloin kahta vuotta aikaisemmin edesmennyt tehtailija Suominen olisi täyttänyt 60 vuotta.
Luonti: 26.11.2009
Lähteet
Arkitekten 5/1938.
Docomomo, Modernismin merkkiteoksia Suomen arkkitehtuurissa. Alvar Aalto Akatemia, docomomo Suomi-Finland ry, Suomen rakennustaiteen museo 2002.
Nikula, Riitta. Rakennustaiteen 1920- ja 1930-luku. Ars Suomen taide 5, Keuruu 1990.
Kohdentuminen ja keskeinen sisältö: Kirkkohallituksen päätös
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 20.5.2008
Rakennukset ja rakennelmat
Kirkko
Muut tunnukset:
53140900330000A004 VRK vanha rakennustunnus
Rakennustunnus (VTJ-PRT):
1029123175
Osoite:
Kirkkokatu 4, 29250 Nakkila
Suunnittelija:
Erkki Huttunen
Luonti:1.1.1900 Viimeisin muutos: 2.11.2012
Kuvaus
Kivikirkko. Tasaisen peltolakeuden ja teollisuuslaitosten yläpuolella kohoava Nakkilan kirkko poikkesi rakennusaikanaan radikaalilla tavalla perinteiseksi koetusta kirkkoarkkitehtuurista. Se on varhaisin funktionalistinen kirkko Suomessa ja kuuluu modernismin arkkitehtuurin perusteoksiin Kannonkosken, Rajamäen ja Varkauden kirkkojen ohella.
Modernismin arkkitehtuurin kieleen sovellettu valkoiseksi rapattu kirkko on yksinkertainen suorakaide, jota kattaa matala satulakatto. Pääsisäänkäynnin avarien portaiden vieressä kirkon lounaiskulmassa on erillinen korkeaan ristiin päättyvä betonista valettu kellotorni. Puolipyöreä kuoriapsidi on runkohuonetta hieman korkeampi ja kapeampi. Sen ulkoseinässä on ulkoiseen saarnatuoliin johtava porras. Kirkon alla on lahjoittajan suvun hautakrypta alttareineen sekä sen vieressä siunauskappeli.
Perusratkaisultaan perinteisen kirkkosalin valaistus lankeaa korkeista sivuikkunoista, alttarille kuoriosan eteläsivun suuresta ikkunaseinämästä. Kuoriosan pohjoispuolella on erillinen kastekappeli. Kirkkosalin katteena on akustinen, taitteisesti aaltoileva sahalaudoista tehty ponttipaneeliverhous. Penkkikorttelien päällä riippuvat valaisimet on valmistanut Taito Oy.
Kirkon edustalla sijaitseva maastoa seuraileva monimuotoinen seurakuntakeskus vuodelta 1970 on arkkitehti Juha Leiviskän suunnittelema.
Luonti: 1.1.1900
Historia
Tehtailija J. W. Suomisen testamenttilahjoituksen turvin rakennettu 1 200 hengen Nakkilan kirkko valmistui 1937 ja se toteutettiin kutsukilpailun kautta työn saaneen arkkitehti Erkki Huttusen piirustusten mukaan.
Kohdentuminen ja keskeinen sisältö: Kirkkohallituksen päätös
Luonti: 1.1.1900
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.