Tikkurilan tiilinen asemarakennus on yksi neljästä jäljellä olevasta arkkitehti C.A. Edelfeltin asemasta. Alun perin kaksikerroksisessa renessassirakennuksessa on Vantaan kaupunginmuseon toimitilat.
Tikkurilan kasvaessa asemapuisto on kutistunut radan varteen päättyen Keravanjokeen. Asemarakennus puistoineen on osa arvokasta kaupunkiympäristöä, joka muodostuu asemasta, Tikkurilan Värin kunnostetusta entisestä puristamorakennuksesta piippuineen sekä vinosti joen toisella puolen sijaitsevasta tiedetalo Heurekasta.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 29.1.2009
Historia
Historia
Rautatien myötä Tikkurilaan perustettiin teollisuutta, josta tärkein ja edelleen toiminnassa oleva on Tikkurilan öljypuristamo, nykyisin Tikkurilan Väri Oy. Lupa öljypuristamolle hankittiin jo 1861, joten asema ja puristamo valmistuivat lähes samanaikaisesti. Tehdas sijaitsi aseman rinnalla radan toisella puolella ja laajeni vuosien myötä Keravajoelle päin.
Keisari Aleksanteri II matkusti vuonna 1863 Suomessa käydessään (16.9.) junalla Helsingistä Tikkurilaan, mistä hän jatkoi hevosvaunuissa Träskändan kartanoon Aurora Karamzinin vieraaksi. Hän palasi Helsinkiin samana päivänä samaa reittiä. Tikkurilan asemarakennuksen komeutta on selitetty sillä, että se rakennettiin keisarin käyntiä varten, mutta Aleksanteri II teki siis junamatkansa vasta vuosi rakennuksen valmistumisen jälkeen.
Vantaan kaupunginmuseolle tilat kunnostettiin 1986-90. Lyhyt historia löytyy museon sivuilta:
Uimonen 1994, 1995. Vrt Turenki.
Romanovit Suomen rautateillä (tarkista nimi).
Dickursby fabriker. Ferniss-, färg och lackfabrik. Utveckling under åren 1862-1937. 1937.
Luonti: 29.1.2009
Suojelu
Suojelun väline:
Rautatiesopimus 1998
Prosessin tila:
Suojeltu
Kohdentuminen ja keskeinen sisältö: Asemakaavan muutos 1995
sr-1 Suojeltava rakennus
VP/s Suojeltava puisto. Alueen rakennustaiteellista tai kulttuurihistoriallista luonnetta ei saa muuttaa.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 26.10.2010
Rakennukset ja rakennelmat
Asemarakennus
Muut tunnukset:
092-091-001 VARR
Muut tunnukset:
09206103080001T005 VRK vanha rakennustunnus
Rakennustunnus (VTJ-PRT):
103201628S
Osoite:
Ratatie 11 01300 VANTAA
Runko:
Tiili
Kate:
Pelti
Suunnittelija:
Carl Albert Edelfelt
Rakennuttaja:
Rautatiejohtokunta
Luonti:1.1.1900 Viimeisin muutos: 17.4.2009
Kuvaus
Päätyyppi =liikenne nykykäyttö= museo
Luonti: 1.1.1900
Suojelu
Suojelun väline:
Rautatiesopimus 1998
Prosessin tila:
Suojeltu
Kohdentuminen ja keskeinen sisältö: Suojeluvuosi on 1995
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 20.3.2014
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.