Saarivaaran erotusaita ja siihen liittyvät kaksi kämppää sekä talli sijaitsevat Savukosken Tanhuassa. Niiden lisäksi alueella on aiemmin erotusaidalta pois kuljetetun kämpän paikalle Kyläseljästä restaurointitöiden yhteydessä 1992 siirretty ns. Iso kämppä.
Saarivaaran erotuspaikka on yksi Museoviraston kunnostamista, rakenteeltaan eri tyyppisistä poroerotuspaikoista. Muut ovat Ertigvarri Enontekiössä, Sallivaara Inarissa ja Sammalselkä Kittilässä.
Erotusaita ja kämpät on suojeltu asetuksella 480/85.
Luonti: 24.10.2008 Viimeisin muutos: 26.8.2009
Historia
Historia
Luirojokivarressa sijaitseva paikka on Lapin vanhimpia (kirjallisia mainintoja 1700-luvun lopulta alkaen) tiedossa olevia poroerotuspaikkoja. Aidan poikkeuksellisen pitkät - parin kilometrin mittaiset - siulat, samoin kuin varsinainen erotusaitaus, on rakennettu vain kirvestä käyttäen eli perkka-aitatekniikalla. Pidätyksiä eli kapeikkoja on kaksi ja konttoreita 12.
Savukosken Saarivaaran erotusaita edustaa yhtä osaa siinä Museoviraston kunnostamien rakenteeltaan eri tyyppisten poroerotuspaikkojen ketjussa, jonka muita lenkkejä ovat Enontekiön Ertigvarrin, Inarin Sallivaaran ja Kittilän Sammalselän poroerotuspaikat.
Kunnostustöitä on tehty Museoviraston toimesta vuosina 1990-92. Erotusaita on kirnun osalta rakennettu uudestaan pääosin vanhaa materiaalia hyväksi käyttäen. Siulat on tehty pääosin uudesta materiaalista. Kaksi kämppää sekä talli on kunnostettu soveltuvilta osin vanhaa materiaalia hyödyntäen ja kolmas, Iso kämppä, siirretty paikalle.
Museovirasto ja Oraniemen paliskunta ovat vuonna 1991 allekirjoittaneet Saarivaaran poroerotusaitaa ja Kairalan kämppiä koskevan käyttö- ja hoitosopimuksen, jonka mukaan paliskunnalla on oikeus käyttää kämppiä ja aitaa ja samalla se vastaa niiden vuosikorjauksista. Alue on metsähallituksen hallinnassa (MH 742:101).
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.