Museovirasto
KULTTUURIYMPÄRISTÖN PALVELUIKKUNA
 
siirry kartalle omat tiedot
 
   
 

HOIDETUT
KULTTUURIYMPÄRISTÖKOHTEET

ohjesivu
   
   
   
   
   
   
   
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
  -
   
 
   
 
 
  hoitokohteet maakunnittain
  hoitokohteet vastuumuseoittain
  hoitokohteet ELY-keskuksittain
   
 
Lohja
Arorinne 427400005
Perustiedot
Osan nimi: Kallioalue
Tunnus: 5
Pinta-ala: 0.20 ha
Yleiskuvaus
Kalmiston ja etelärinteen välissä oleva kalliopaljastuma, jota kaakossa, etelässä ja lounaassa reunustaa vanha kiviaita. Itäpuolella on vanha tienpohja, joka tuo parkkipaikalta kallioalueelle. Länsipuolella on myös maavalli, joka liittyy joko tiehen tai on viljelyksen paikalle muovaama. Kallioalueella on muutamia suurempia kivilohkareita. Lisäksi pohjoisosissa on jätemaa- ja kivikasa. Alueella saattaa olla vanha asutuspaikka.

Aluetta on raivattu 1990-lopulta alkaen, jolloin siltä on poistettu vesakkoa maiseman avaamiseksi.
Rajaus
Alue rajautuu lännessä sekä etelässä sekametsään, pohjoisessa kalmistoon ja idässä parkkipaikkaan.

Rajaus perustuu topografiaan, kasvillisuuteen ja havaittuihin rakenteisiin.
Tavoitteet
Alueen kunnostaminen osaksi hoidettua muinaisjäännösaluetta kiviaidan ja lähellä sijaitsevien kiviröykkiöiden esiin tuomiseksi. Alue muodostaan pienen maisemallisen erityisalueensa kalmiston rinnalla ja sitä hoidetaan yhdessä etelärinteen kanssa.

Maisemanhoidon menetelmistä korostuvat maastonsiivous, niitto ja vesakonpoisto.

Muinaisjäännöksen rakenteiden kunnostamiselle ei tarvetta.

Kohteen varustamiselle ei toistaiseksi tarvetta. Pitkällä tähtäimellä polku ohjattava kulkemaan tätä kautta ja alue huomioitava kannettavissa laminoiduissa käsiopasteissa.

Hoidon yhteydessä kiinnitetään huomiota alueella mahdollisesti näkyviin asutusmerkkeihin eli rakennusten kivijalkoihin ja kulttuurivaikutteiseen kasvillisuuteen.

© Museovirasto
saavutettavuusseloste
tietosuojaseloste