Elo- ja syyskuussa 2012 Lahden kaupunginmuseo (Päijät-Hämeen maakuntamuseo) suoritti Lahden ydinkeskustassa Alatorilla arkeologisen koekaivauksen. Koekaivauksen tarkoitus oli selvittää, sijaitseeko Alatorin alueella sellaisia historialliseen Lahden kylään tai varhaisempiin asutusvaiheisiin liittyviä jäännöksiä, että niiden laajempi tutkiminen olisi tarpeen. Viisi noin 250 – 350 x 225 – 350 cm laajuista koekuoppaa kaivettiin pääasiassa koneellisesti. Paksujen täyttömaakerrosten alta löytyi likamaakerros, joka tulkittiin Lahden kylään liittyväksi kulttuurikerrokseksi. Koekuopassa 4 havaittiin likamaakerroksen päällä ja osittain sen seassa ihmistekoinen rakenne tai poikkeama, savilinssi. Koekuopan luoteisprofiilissa havaitut kivet saattavat liittyä johonkin kiinteään rakenteeseen. Koekuopassa 5 havaittiin pohjamaassa ihmistekoinen poikkeama, pohjoiskoillinen etelälounas-suuntainen ojanne, joka mahdollisesti liittyy kylän aikaiseen tonttirajaan.
Luonti: 10.1.2013 Viimeisin muutos: 10.1.2013
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
27.8. – 5.9.2012
Tutkimusalue:
35 m²
Tutkimusperuste:
Tilaustutkimus, muu toimeksianto
Rahoittaja/tilaaja:
Lahden kaupungin Tekninen ja ympäristötoimiala.
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
FM Sami Raninen
Apulaistutkija:
HuK Eetu Sorvali
Apulaistutkija:
HuK Teemu Tiainen
Raporttitiedot
Raportti:
Lahti Alatori. Arkeologinen koekaivaus historiallisella kylätontilla (Lahden kylä).
Tekijä:
Sami Raninen
Päivämäärä:
21.9.2012
Sijainti(alkup):
Lahden kaupunginmuseon arkisto
Kopiot:
Museoviraston arkisto
Liitetiedostot
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.
Lahti Alatori. Arkeologinen koekaivaus historiallisella kylätontilla (Lahden kylä). raportti.