Tutkimukset tehtiin Sanomala Oy:n tilauksesta, koska paikalle on tehty asemakaavamuutos, joka osoittaa alueelle rakentamista. Paikalla on muinaisjäännösrekisterin mukaan Myllymäen kivikautinen asuinpaikka sekä historiallisen ajan kalkkikivituotantoon liittyviä muinaisjäännöksiä.
Koetutkimusten tavoitteena oli selvittää kivikautisen asuinpaikan rajat, jota selvitettiin koekuopittamalla sekä inventoida kalkintuotantoon liittyviä muinaisjäännöksiä. Merkkejä säilyneistä kivikautisista kulttuurikerroksista ei kuitenkaan löytynyt. Myöskään asemakaavamuutosalueella ei kalkintuotantoon liittyviä rakenteita tai muita muinaisjäännöksiä todettu. Sen sijaan isontammentien länsi- ja luoteispuolella olevalla rinteellä tutkijat havaitsivat todennäköinen kalkinpolttouuni sekä rakennuksen perustus. rakenteiden iästä ei kutienkaan saatu varmuutta.
Inventoinnin yhteydessä tarkastettiin myös kaksi tunnettua kalkkikivilouhosta. Näistä läntinen sijaitsi kahden omakotitalon välissä ja oli hyvässä kunnossa. itäinen puolestaan oli jäänyt Kehä III parannustöiden yhteydessä kahden liittymän väliin. Louhoksen ympärille oli pystytetty aita, mutta sen ympäristö oli tuhoutunut.
.
Luonti: 5.3.2012
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
22.7.-28.7.2011
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Sanoma Oy
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Luvan dnro:
035/302/2011
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Andreas Koivisto
Tutkimusavustaja:
Aasa Karimo
Tutkimusavustaja:
Elina Terävä
Raporttitiedot
Raportti:
Vantaan Sanomalan arkeologiset koetutkimukset vuonna 2011
Tekijä:
Andreas Koivisto
Päivämäärä:
11.11.2011
Sijainti(alkup):
Museoviraston arkisto
Liitetiedostot
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.
Vantaan Sanomalan arkeologiset koetutkimukset vuonna 2011. Tutkimusraportti.