Lintharjun ja Saunaniemen osayleiskaava-alueen inventoinnin maastotyö suoritettiin kahden arkeologin voimin kolmen pitkän päivän aikana erinomaisissa olosuhteissa elokuussa 2010.
Vesistöhistorian perusteella esihistoriallisia pyyntikulttuurin rantasidonnaisia asuinpaikkoja voi alueelta löytää nykyrannasta noin 110 m korkeustasolle. Tämä korkeustaso pyrittiin katsomaan maastotöissä kattavasti.
Tutkimusalueelta tunnettiin ennen inventointia viisi kivikautista asuinpaikkaa ja kenttätöissä löytyi kolme aiemmin tuntematonta asuinpaikkaa.
Alueella on runsaasti halkaisijaltaan 2–5 metrisiä hiilihautoja, jotka näkyvät maastossa nelisivuisina tai pyöreinä valleina. Niissä on poltettu hiiltä yleensä kotitarpeiksi. Alueella on myös joitain hiilimiiluja. Niissä on poltettu hiiltä isompia määriä. Miilujen halkaisija on yleensä 8–15 metriä.
Tervahautoja havaittiin viisi. Niiden lähellä ei havaittu jäänteitä tervapirteistä, joten on todennäköistä, että tervanpolttaja on asunut melko lähellä. Miilut ja haudat sijaitsevat kaikki harjun liepeillä ja ne keskittyvät harjun pohjoispuolella kulkevan tien varsille ja lähistölle.
Lisäksi dokumentointiin kolme erillistä ensimmäisen maailmansodan aikaista varustusta, taisteluhautaa.
Luonti: 11.1.2011 Viimeisin muutos: 13.1.2014
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
8.–10.10.2010
Tutkimusperuste:
Tilaustutkimus, muu toimeksianto
Rahoittaja/tilaaja:
Suonenjoen kaupunki
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Henkilökunta
Inventoija:
Timo Jussila
Inventoija:
Timo Sepänmaa
Raporttitiedot
Raportti:
Suonenjoki Lintharjun ja Saunaniemen muinaisjäännösinventointi 2010.
Tekijä:
Timo Jussila
Päivämäärä:
16.12.2010
Sijainti(alkup):
Museoviraston arkisto
Liitetiedostot
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.