Turun Satama alkoi 2000-luvun alussa suunnitella satamaan johtavan pääväylän parantamista. Väylää oli tarvetta leventää ruoppaamalla neljästä kohdasta. Koska Sataman tiedossa oli historiallinen hylky, ns. Pikisaaren hylky (id 1625), satamaa lähimpänä olevalla ruoppausalueella, Satama oli jo hyvissä ajoin yhteydessä Museovirastoon. Asiaa hoiti Museovirastossa Suomen merimuseo. Päätettiin, että kaikilla neljällä alueella on tehtävä vedenalaisinventointi sen selvittämiseksi onko hankealueella muita vedenalaisia muinaisjäännöksiä. Pikisaaren hylyn sijaintipaikalla on tehtävä esitutkimus.
Arkeologisesta työstä vastasi Kalle Virtanen, Subsurface Oy. Merenkulkulaitos kartoitti ruopattavat alueet monikeilainluotaimella syksyllä 2001 ja Kalle Virtanen kävi luotausaineiston läpi Merenkulkulaitoksen kanssa. Muinaisjäännöksiksi tulkittavia kohteita ei hankealueelta havaittu.
Pikisaaren hylyn esitutkimukseen kuului Geologian tutkimuskeskuksen tekemä luotaus matalataajuisella sedimenttiin tunkeutuvalla luotaimella toukokuussa 2002. GTK:n työhön kuului myös hylkypaikan viistokaikuluotaus (500 kHz). Sedimenttiin tunkeutuvalla luotaimella ei saatu juurikaan apua hylyn rakenteiden määrän ja sijainnin määrittelyyn. Esitutkimukseen kuului sukelluksia hylyllä maaliskuun lopussa 2002. Näkyväisyyttä ei ollut, joten hylyn rakenneosia lähinnä tunnusteltiin käsin. Rakenneosakeskittymiä havaittiin 11 - 12 metrin syvyydessä väylällä ja sen pohjoisreunalla viitan painon ympärillä. Mittauksia ei ollut mahdollista tehdä. Käytettiin myös ROV-kameraa. In situ-dokumentointi todettiin mahdottomaksi.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 15.2.2013
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
19.9.2001, 30.-31.3.2002, 22.5.2002
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Turun Satama
Hankkeen vaihe:
Raportti puuttuu
Henkilökunta
Vastuuhenkilö:
Kalle Virtanen
Kenttämestari:
Pekka Paanasalo
Julkaisut
Virtanen, Kalle 2002: Turun pääväylän ruoppaukseen liittyvä vedenalaisarkeologinen inventointi. ICOMOS Suomen osaston jäsentiedote 4/2002.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.