Museoviraston rakennushistorian osasto suoritti elo-syyskuussa 2009 koekaivauksen ja kartoituksen Ypäjän Perttulan keskiaikaisella kylätontilla. Koekaivaus liittyi Ypäjän Pappilanmäki–Rauhalan asemakaavan muutokseen. Tarkoituksena oli selvittää rakentamattomien tonttien osalta muinaisjäännösten rajat, ja mahdollisuuksien mukaan vapauttaa osa alueista rakentamiselle tutkimusten jälkeen. Perttulan kylätontti oli inventoitu sekä vuonna 2001 että 2006. Kylätontin aluetta ei ollut aikaisemmin tutkittu arkeologisesti.
Seitsemälle vielä rakentamattomalle tontille avattiin yhteensä kymmenen eri tutkimusaluetta. Lisäksi tonteilta kartoitettiin maan pinnalle näkyneitä rakenteita. Pintamaata kuorittiin yhteensä 1013 neliömetrin alalta, ja alueille tehtiin maakerrosten paksuuden varmistamiseksi syvennyksiä kaivinkoneella tai koekuoppia käsivoimin.
Kahdelta alueelta löytyi selkeitä kulttuurikerroksia ja kivi- ja puurakenteita. Nämä ajoittuivat 1600–1700-luvuille. Lisäksi kolmelta muulta alueelta löytyi mahdollisia rakenteita, joita ei kuitenkaan pystytty ajoittamaan löytöjen perusteella. Yksi alue ulotettiin koskemaan jo maan pinnalle näkynyttä kivirakennetta, joka ajoittui mahdollisesti ympäriltä löytyneiden löytöjen mukaan 1700–1800-luvuille. Siltä ei löytynyt mitään varmasti keskiaikaan ajoittuvia löytöjä tai rakenteita.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.