Kaava-alueen inventointi
Lahden kaupunginmuseo
Inventoija: FM Sami Viljanmaa
Kaavanvalmistelutöihin liittyen Lahden Ahtialan Paakkolanmäen eteläosassa tehtiin muinaisjäännösten prospektointi- ja inventointitutkimuksia. Aiempien tutkimusten perusteella alueelta tunnetaan laaja-alainen Purolehdon kaskiröykkiöalue sekä Paakkolanmäki I:n rautakautinen asuinpaikka, jonka alueella on tehty laajoja kaivauksia vuosina 1983–1992. Vuoden 2004 tutkimusten tarkoituksena oli selvittää alueen kaavoitusta rajoittavien kiinteiden muinaisjäännösten laajuus ja nykytila.
Kenttätutkimukset tehtiin tiheähkönä koekuopituksena jonka lisäksi alueelle tehtiin suuri määrä koepistoja maakairalla. Ainoastakaan kuopasta ei havaittu varmoja merkkejä esihistoriallisesta ihmistoiminnasta ja ainoa koekuopista tavattu esine oli liitupiipun varren katkelma peltokerroksen seasta. Peltokerroksen alaosassa tavattiin paikoin hiilensekainen kerros, joka sijoittui lähinnä Purolehdon röykkiöalueen yhteyteen ja liittynee alueen kaskeamiseen.
Pääosassa tutkitusta alueesta arkeologisesti saavutettavissa oleva tieto alueen menneisyydestä on siinä määrin vähäistä, että estettä suunnitellulle kaavoitukselle ja rakentamiselle ei ole. Paakkolanmäki I:n kaivaukset ovat varsin hyvin kattaneet alueelta löydettävissä olevien esihistoriallisten kulttuurikerrosten keskeiset osat. Pienialaisia kiinteitä muinaisjäännöksiä alueella voi silti vielä olla säilynyt, vaikka niitä ei koekuopituksen yhteydessä löydettykään. Kaavoituksen kannalta alueen merkittävin muinaisjäännös on Purolehdon kaskiröykkiöalue, joka on jokseenkin hyvin säilynyt luonnon- ja kulttuuriympäristön muodostama poikkeuksellinen kokonaisuus. Purolehdon alue tulisikin säilyttää paitsi kohteen luonnonarvojen, myös sen elinkeinohistoriallisen merkityksen vuoksi täysin vapaana rakennustoimista.
Löydöt: –
Kenttätyöaika: 3.–15.5.2004
Tutkimuskustannukset: Lahden kaupunki
Tutkimusraportti: Sami Viljanmaa 24.5.2004 Lahden kaupunginmuseon arkistossa, kopio Museoviraston arkeologian osaston arkistossa.
Luonti: 17.7.2009
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
3.–15.5.2004
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Lahden kaupunki
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Henkilökunta
Inventoija:
FM Sami Viljanmaa
Raporttitiedot
Tekijä:
Sami Viljanmaa
Päivämäärä:
24.5.2004
Sijainti(alkup):
Lahden kaupunginmuseon arkistossa
Kopiot:
Museoviraston arkeologian osaston arkistossa
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.