Laajalahden osayleiskaava-alueen inventoinnin tarkoituksena oli selvittää, sijaitseeko Laajalahden osayleiskaava-alueella ennestään tuntemattomia kiinteitä muinaisjäännöksiä sekä tarkastaa alueen tunnettujen muinaisjäännösten kunto. Koska kaikki alueen tunnetut muinaisjäännökset sijoittuvat kaava-alueen pohjoisosaan ja aiemmat tutkimukset ovat keskittyneet Sulkavankosken ja Heinolan Kirkonkylän alueelle sekä Kollarinselän pohjoisrannoille, keskityttiin kenttätöissä nyt kaava-alueen eteläosaan, erityisesti Ruotsalaisen järven Kollarinselän kaakkoisrantojen tutkimiseen.
Maastotöissä koko kaava-alue saatiin tarkastettua. Inventoinnin aikainen ajankohta ei kuitenkaan mahdollistanut peltojen pintapoimintaa.
Alueen neljä ennestään tunnettua muinaisjäännöstä tarkastettiin ja niiden lisäksi löydettiin kolme uutta kohdetta. Aiemmin tunnetut muinaisjäännökset olivat pääosin säilyneet ennallaan. Inventoinnissa löytyneet uudet kohteet ovat historiallisen ajan muinaisjäännöksiä. Uudet kohteet sijaitsevat kaava-alueen lounaisosassa Kollarinselän kaakkoisrannalla. Ne kertovat alueen vanhasta asutuksesta, viljelyksestä ja maankäytöstä ja ovat sellaisina ehdottomasti säilyttämisen arvoisia. Kohteet ovat myös hyvin säilyneitä ja varsin näyttäviä.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.