Janakkalan Harvialan alueelle laaditaan uutta kaavaa, jonka vuoksi alueelta ennestään tunnettujen kiinteiden muinaisjäännösten tarkka sijainti, kunto ja laajuus täytyi selvittää. Inventoitavalla alueella sijaitsee Marjumäki-niminen kiinteä muinaisjäännös, johon kuuluu kuppikiven lisäksi röykkiömäisiä, erikokoisia, merkitykseltään epäselviä kivirakenteita. Alueella sijaitsee myös paljon rakennusjäännöksiä eri aikakausilta.
Kolme Marjumäen kuppikiven läheisyydessä sijaitsevista röykkiöistä on todennäköisesti viljelysröykkiöitä. Alueelta löydettiin myös talon jäänne, joka on kutakuinkin samassa kohdassa kuin Kuninkaan kartastoon merkitty torppa.
Harvialan pääkartanon läheltä dokumentoitiin kaksi rakennetta, jotka voivat olla peräisin 1800-luvun kartanorakennuksesta. Sijaintipaikka täsmää Senaatin karttaan merkityn talon kanssa. Lisäksi puutarha-alan opiskelijat ovat löytäneet alueelta käytävän jäänteitä, jotka voivat olla peräisin paikalla aikaisemmin olleesta vanhasta koristepuutarhasta. Kaava-alueen koillisosassa kartoitettiin alue, joka on täynnä painanteita ja muita rakenteita. Osa niistä voi olla peräisin Kodjalan keskiaikaisesta kylästä.
Luonti: 9.5.2008 Viimeisin muutos: 21.6.2012
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
21.–22.4.2008
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Janakkalan kunta
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Henkilökunta
Inventoija:
FM Kreetta Lesell
Raporttitiedot
Raportti:
Janakkala Harviala Asemakaava-alueen inventointi
Tekijä:
Kreetta Lesell
Päivämäärä:
25.8.2008
Sijainti(alkup):
Museoviraston arkeologian osaston arkistossa
Kopiot:
Janakkalan kunta
Liitetiedostot
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.