Kristiinankaupungin Tiilitehtaanmäki ja Pohjoislahti sijaitsevat kaupungin keskustan välittömässä läheisyydessä, sen koillispuolella. Alue on osa Kristiinankaupungin kulttuuriympäristöä. Pohjoislahti on toiminut pitkään kaupungin laidunalueena ja Tiilitehtaanmäellä on ollut peltojen lisäksi tiiliruukki ja tila.
Tiilitehtaanmäen ja Pohjoislahden kulttuuriperinnön inventoinnin maastotyöt suoritettiin 24.–31.5.2007. Karttojen ja paikannimien perusteella maastotyöt kohdistettiin potentiaalisimmille alueille. Alueen pienen koon ja hyvien kulkuyhteyksien vuoksi oli mahdollista tarkistaa myös suurin muusta maastosta. Alueen peltoja pystyttiin peltotöistä johtuen myös osittain pintapoimimaan.
Alueen arkeologisessa inventoinnissa löytyi 10 uutta historiallisen ajan kohdetta. Kohteet vaihtelevat tyypiltään. Rakennusten jäännöksiä havaittiin viidessä kohteessa, kiviaitoja ja -muuria kolmessa ja uittopuomien kiinnitysrenkaita kahdessa.
Luonti: 15.1.2008 Viimeisin muutos: 23.3.2012
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
24.–31.5.2007
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Henkilökunta
Inventoija:
Jari Okkonen
Inventoija:
Ville Laurila
Raporttitiedot
Raportti:
Tiilitehtaanmäen ja Pohjoislahden arkeologinen inventointi 2007
Tekijä:
Ville Laurila & Jari Okkonen
Päivämäärä:
31.12.2007
Liitetiedostot
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.
Tiilitehtaanmäen ja Pohjoislahden arkeologinen inventointi 2007. Tiilitehtaanmäen ja Pohjoislahden arkeologinen inventointi 2007.