Hattulan Retulansaaressa sijaitsevan, oletettavasti 1800-luvulta peräisin olevan tallirakennuksen betonilattia oli korjaustöiden takia piikattu pois, ja omistaja Suomen Kulttuuriperinnön Säätiö teetätti lattian koekuopituksen ennen uuden valamista. Lattiaan tehtiin kaksi koekuoppaa. Tutkimuksissa selvisi, että tallirakennuksen alla on säilynyttä kulttuurikerrosta noin 50-60 cm:n paksuudelta, mutta osa siitä on tallirakennuksen aikaista. Toisessa kuopassa havaittiin mahdollista seinän perustusta. Lisäksi esiin tuli vähäisiä esinelöytöjä, jotka ajoittuvat 1600- ja 1800-luvun väliseen aikaan.
Museoviraston rakennushistorian osaston arkistossa
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.