Valtion työllisyystyöohjelman varoin tutkittiin Nuorajärven alueella v. 1970 suoritetun inventoinnin yhteydessä havaittuja löytöpaikkoja sekä Suiponniemen asuinpaikkaa, joka oli löydetty v. 1985 tarkastuksen yhteydessä. Tarkoituksena oli selvittää asuinpaikkojen laajuus, luonne ja säilyneisyys.//Tutkimusalueille tehtiin koeojia sekä -kuoppia, Suiponniemeen myös pienet tasokaivausalueet. Sieltä otettiin myös fosfaatti- ja makrofossiilinäytteet.//Suiponniemen runsaslöytöisin alue on niemen etelärannalla; koillisrannalta löytyi harmaanvaaleanpunaisesta likamaakerroksesta hyvin runsaasti palaneita luita. Kulttuurikerros oli n. 10-25 cm paksu ja kaikki löydöt tulivat siitä. Esinelöytöjä olivat hiotun kiviesineen kappale ja kvartsikaapimen teelmä. Keramiikka oli asbestisekoitteista ja ajoittuu varhaismetallikautiseksi (yksi pala kampakeramiikkaa koekuopasta). Kolmen mahdollisen tulisijan jäänteitä löydettiin. Fosfaattianomaliat korreloivat muinaisjäännöshavaintojen kanssa suurimmaksi osaksi, mutta osin tuloksiin lienee vaikuttanut paikalla oleviin huvilaan ja juoksuhautaan liittyneet ihmistoiminnot. Eteläosastaan asuinpaikkaa on huuhtoutunut veteen.
Luonti: 1.1.1900
Hanketiedot
Tutkimusalue:
3600 m²
Rahoittaja/tilaaja:
valtion työllisyystyöohjelma, sis. kaikki Ilomanti
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Päivi Kankkunen
Raporttitiedot
Tekijä:
Päivi Kankkunen
Päivämäärä:
21.4.1987
Sijainti(alkup):
museoviraston esihist. tston top. ark.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.