Tammelan Kankaisissa on vuosina 1983 ja 1986 selvitetty kaivauksin kiviröykkiöiden funktiota.//Kaivaukset suoritettiin Lounais-Hämeen museon virkatyönä Tammelan kunnan taloudellisen tuen turvin. Työvoima oli vapaaehtoisia.//Niistä on löytynyt rautakauden käyttökeramiikkaa ja toisesta myös rautakuonaa ym. Keramiikkaa on tutkimuksissa saatu talteen sekaisin röykkiöiden pintaosista alkaen. Suoritettujen tutkimusten perusteella tuntuu siltä kuin kyseessä olisivat myöhemmin tehdyt kiveykset ja niiden täytemaa olisi peräisin paikalla mahdollisesti olevasta rautakautisesta kulttuurikerroksesta. Jatkotutkimukset onkin suunnattava mahdollisen röykkiöiden ulkopuolisen kulttuurikerroksen selvittämiseen.
Kuivajärven luoteispäässä, Kankaisten kartanon entisellä niittymaalla ja metsikössä sijaitsevaan röykkiökompleksiin kuuluu pari kymmentä kiviröykkiötä, ehkä enemmänkin. Päällisin puolin arvioituna niissä on rautakautisten hautojen tyyppisiä kiveyksiä sekä pelto- ja kaskiraunioilta näyttäviä rakennelmia. Osa niistä on selvästi maan päälle näkyviä, jotkut vähäisempiä ja vaikeammin havaittavia.
Luonti: 1.1.1900
Hanketiedot
Rahoittaja/tilaaja:
Lounais-Hämeen museo, Tammelan kunta
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Lauri Pohjakallio
Raporttitiedot
Tekijä:
Lauri Pohjakallio
Päivämäärä:
29.3.1987
Sijainti(alkup):
museoviraston esihist. tston top. ark.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.