Lieksassa v. 1991 aloitetun valtion työllisyystyöohjelman varoin tehdyn kaivausohjelman ensimmäisenä kohteena oli Pokronlammen 1980-luvulla löytynyt asuinpaikka kaupungin keskustan eteläpuolella. Kohde sijoittuu muinais-Pieliseen kuuluneen Pokronlammen ja rautatien väliin.//Alueelle tehtiin koekuopitusta sekä koeoja laajennuksineen, yhteensä n. 3500 m² alalla.//Koekaivauksen perusteella näyttää asuinpaikka-alue karkeasti jakautuvan kahdelle rantaterassille. Näistä ylemmällä terassilla oli selvästi rikkaampi kulttuurikerros löytöineen, ajallisesti ainakin tyypillisestä kampakeramiikasta alkaen. Tämä alue oli koekuopituksen perusteella arvioitavissa runsaan 1000 m² laajuiseksi. Lisäksi tältä alueelta löytyi itäistä rombikuoppakeramiikkaa ja asbestisekoitteista epineoliittista ja varhaismetallikautista keramiikkaa. Yläterassilla oli valtaosa kvartsiaineistosta (runsas 500 löytöä) sekä liuskeaineisto, joiden joukossa oli esineitä ja niiden katkelmia, sekä kaikki palanut luu (hirven- ja hauenluuta sekä tarkemmin määrittämätöntä nisäkkään- ja kalanluuta). Koeojasta löytyi mm. punamultakuvio ja siihen liittyvä säännöllisen pyöreä liesikiveys (C14-ajoitus Hel-3184, 4640 BP±120).
Alemmalla terassilla löydöt (kvartsi) ja värjäytyneen kulttuurikerroksen vahvuus olivat huomattavasti vähäisemmät. Muutama keramiikanpala kuulunee epineoliittiseen ja varhaismetallikautiseen vaiheeseen. Kiinteitä rakenteita ei tavattu alaterassin koekuopituksessa. Eri puolilla kaivausaluetta oli myös resenttejä löytöjä melko runsaasti.
Luonti: 1.1.1900
Hanketiedot
Rahoittaja/tilaaja:
valtion työllisyystyöohjelma
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Kaarlo Katiskoski
Raporttitiedot
Tekijä:
K. Katiskoski
Päivämäärä:
17.11.1992
Sijainti(alkup):
museoviraston arkeologian osaston arkistossa
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.