Helsingin yliopiston arkeologian laitos järjesti vuoden 1996 opetuskaivauksen Polvijärven Multavierussa. Kenttätöihin osallistuivat opettajina FL Anne Wikkula ja FK Derek Fewster. Kaivauksenjohtajan lisäksi kaivaushenkilökuntaan kuuluivat FM Esa Mikkola ja HuK Raija Ylönen. Kohteen tutkimuksilla pyrittiin selvittämään Höytiäisen rannansiirtymishistoriaa sekä tutkimaan ennen muuta varhaismetallikauteen ja myöhäiseen rautakauteen liittyvää asuinpaikkaa ja asuinpaikkamateriaalia.//Multavierun asuinpaikka kartoitettiin ja sen laajuutta tutkittiin fosforianalyysillä ja kairaseulontamenetelmällä.//Radiohiiliajoitusten sekä keramiikkatypologian mukaan asuinpaikkaa on käytetty jo tyypillisen kampakeramiikan aikana. Alueelta löydettiin lisäksi ainakin neoliittista asbestikeramiikkaa, ST-keramiikkaa, Sär 2 -keramiikkaa sekä slaavilais-karjalaista vääntöpyörällä valmistettua keramiikkaa. Myöhäisintä alueen käyttöä edustaa raudanvalmistus. Sekä arkeologisten tutkimustulosten että historiallisten lähteiden avulla toiminta voidaan ajoittaa 1700-luvulle. Höytiäisen korkeus näyttää pysyneen lähes samalla korkeudella vähintään ajasta 5550 BP vuoteen 1858, jolloin Höytiäisen lasku johti alueen edessä olleen vesialueen kuivumiseen. Alueen kairaseulontatutkimus ja fosforianalyysi osoitti, että asuinpaikkalöytöjä on löydettävissä ainakin 300 m pituiselta alueelta. 1960-luvulla kaivettu hiekkakuoppa on todennäköisesti tuhonnut suurimman osan asuinpaikasta.
Luonti: 1.1.1900
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
5.6.-5.7.1996
Rahoittaja/tilaaja:
Helsingin yliopisto
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Mika Lavento
Raporttitiedot
Tekijä:
Mika Lavento
Helsingin yliopisto
Päivämäärä:
30.4.1997
Sijainti(alkup):
Museoviraston arkeologian osaston arkistossa
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.