Laavussuon asutusrinteelle tehtiin pelastuskaivaus hiekanoton vuoksi.//Tasokaivausalue kohdennettiin asuinpainanteeseen ja ympäristöön tehtiin koekuopitus. Tasokaivausalueen pinta-ala oli 111 m² ja lisäksi kaivettiin kaksi yhden neliömetrin ja 72 puolen neliömetrin koekuoppaa, joten koko kaivausala oli 149 m².//Tasokaivausalueella paljastui noin 5 x 10 metrin kokoinen neliön muotoinen likamaa-alue, jonka pitkät sivut olivat muinaisrannan suuntaisesti. Alueen päistä eli lyhyiltä sivuilta likamaa jatkui kaivausalueen ulkopuolelle, mikä ilmensi asumuksen uloskäyntejä. Asumuksen yhteydestä ja sen ympäristöstä tavattiin ainoastaan Pöljän keramiikkaa ja myöhäisneoliittiseen aikaan liittyviä kiviesineitä. Painanteesta noin sadan metrin päässä sijaitsevaan painanteeseen tehtiin koekuoppa, josta löytyi kampakeramiikkaa. Molemmista painanteista tavattiin puu- ja tuohirakenne. Koekuopituksen pohjoisreunalta löytyi yhdestä kuopasta runsaasti varhaista asbestikeramiikkaa.
Luonti: 1.1.1900
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
29.5.-28.6.1996
Tutkimusalue:
30000 m²
Rahoittaja/tilaaja:
valtion työohjelma
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Taisto Karjalainen
Raporttitiedot
Tekijä:
Taisto Karjalainen
Päivämäärä:
10.5.1997
Sijainti(alkup):
Museoviraston arkeologian osaston arkistossa
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.