Iitin kunnan Sitikkalan kylässä tehtyjen kenttätutkimusten syynä oli Tielaitoksen Kaakkois-Suomen tiepiirin Jokuen ja Koskenniskan välisen maantien 3631 parantamissuunnitelma ja toteuttaminen kesän 1995 aikana välillä Sitikkala-Tapola. Sitikkalassa uusi tielinjaus kulki kohdasta, jonka läheisyydestä on Kansallismuseon kokoelmiin 1898 toimitettu mahdollinen rautaisen keihäänkärjen katkelma KM 3548. Museovirastossa löytöpaikan ympäristön tarkastusta ja uuden tielinjauksen koekaivausta pidettiin tarpeellisena, koska lähikylistä tunnetaan useita rautakautisia kohteita.
Tutkimusalueen laajuus oli noin hehtaari, josta koekuopitettiin 33 m²:iä, ja loput tarkastettiin koneellisen kuorinnan yhteydessä. Lisäksi tielinjauksen alueelta kartoitettiin historiallisen ajan kivivalli ja kivikellari. Suojelutavoitteet toteutuivat, koska koko tulevan tielinjan alue voitiin kuoria ja tarkastaa perusteellisesti.
Tutkimustavoitteeksi asetettu keihäänkärjen katkelman löytöyhteys jäi sen sijaan selvittämättä. Kenttätutkimuksissa käytetyn metallinetsimen avulla löytyi pellon pinnasta yksi rautainen keihäänkärki ja aivan sen lähituntumasta pieni kehäsolki. Kummankin esihistoriallisuus on epävarma eikä löytöihin liittynyt mitään kiinteään muinaisjäännökseen viittaavaa.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 27.1.2012
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
5.-28.6.1995
Rahoittaja/tilaaja:
Tielaitos, sis. Iitti Tapola Ojala kustannukset
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Sirkka-Liisa Seppälä
Raporttitiedot
Tekijä:
Sirkka-Liisa Seppälä
Sijainti(alkup):
Museoviraston arkeologian osaston arkistossa
Liitetiedostot
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.