Aikaisemman tarkastuksen (kertomus 26.-27.6.1961) perusteella suoritettiin Kosken Hl. vanhan kirkon raunioilla kaivaustöitä. Tarkoitus oli kaivaa esiin ainoastaan kirkon ulkoseinät ja jatkaa työtä kirkon sisäpuolella seuraavana kesänä. Kaivausten loppuessa kirkon ulkomuuri oli saatu esiin.
Kirkon itäpäädyn kaivauksessa tuli esiin jokunen luuranko. Arkut olivat täysin maatuneet ja ne saattoi havaita vain tummina, maatuneina viiruina. Ruumiit ovat itä-länsisuunnassa, pää länteen päin. Kaivauksessa paljastuneet luut koottiin yhteen ja ne kuopattiin kirkkotarhaan.
Kirkon ajoituskysymykseen ei raportin tekijä tutkimusten tässä vaiheessa voi ottaa täysin perusteltua kantaa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Kosken keskiaikainen, P. Laurentiuksen kirkko sisältyy nyt esiinkaivetun kirkon muureihin. Varhaisimmassa asussaan kirkko olisi ollut pieni, suorakaiteen muotoinen kirkko, jonka katteena on ollut puinen tynnyriholvi. Täydellisen rinnakkaisilmiön Kosken kirkolle muodostaisi täten Tuuloksen keskiaikainen kirkko. Edellistä olisi sitten 1600-luvulla korjattu, jolloin se sai 8-kulmaisen pohjakaavansa. Nykyisellään kirkko näet varmasti voidaan ajoittaa 1600-luvulle.
Luonti: 1.1.1900
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
13.6.-20.6.1962
Tutkimusperuste:
Tieteellinen
Rahoittaja/tilaaja:
Koski-Seura
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Henkilökunta
Vastuuhenkilö:
Henrik Lilius
Kaivausjohtaja:
Hennrik Lilius
Raporttitiedot
Raportti:
Kertomus Kosken Hl. vanhan kirkon kaivauksesta 13.-20.6.1962.
Tekijä:
H. Lilius
Kopiot:
MV:RHOA
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.