Alueella sijaitsee yksi mahdollinen muinaisjäännös, Järvenpää Piponkoski (historiallisen ajan
myllynpaikka). Paikalta ei havaittu myllyn jäännöksiä, eikä niitä paikalta ole havaittu myöskään
vuoden 2002 inventoinnissa. Kohteen paikannus perustuu siis ainoastaan karttapaikannukseen.
Kohteella voisi vielä harkita tarkempaa tutkimusta (esim. arkistoselvitys ja tarkkuusinventointi),
jonka jälkeen, tuloksista riippuen, kohteen muinaisjäännösstatuksen voisi joko muuttaa kiinteäksi muinaisjäännökseksi tai poistaa kokonaan.
Historiallisten karttojen perusteella inventointialueen pohjoisosassa on sijainnut Järvenpään
kylän historiallinen tonttimaa, muutoin alueet ovat olleet pääosin asumattomia metsä- ja
niittymaita pitkälle 1800-luvulle. Tässä inventoinnissa Järvenpään kylätontin itäpuolinen alue
tarkastettiin ja alue rajattiin kiinteäksi muinaisjäännökseksi havaintojen perusteella. Kylätontin itäosan lisäksi inventointialueilta havaittiin neljä uutta kiinteää muinaisjäännöstä; pois käytöstä jäänyt osuus Ylisen Viipurintien historiallista tielinjausta, kaksi hiilihautaa ja yksi kiviröykkiö.
Maastossa havaittiin myös useita peltoröykkiöitä sekä erikokoisia maakuoppia. Kyseisiä kohteita ei määritelty muinaisjäännöskohteiksi, mutta ne haluttiin tuoda raportissa esiin mahdollisten yleisöilmoitusten tms. vuoksi.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.