Tässä kuvattava arkeologinen inventointi koskee Winda Energy Oy:n Linnanharjun–Tuohirämeen tuulivoimahanketta Kalajoella ja Kannuksessa. Alueen kokonaislaajuus oli noin 3260 ha, ja suunniteltuja voimalanpaikkoja oli 48. Vanhastaan tunnettuja Museoviraston muinaisjäännösrekisteriin kirjattuja kohteita osui alueelle seitsemän. Osa niistä oli tarkastettu maastossa vastikään, eikä niiden uutta tarkastusta siksi nähty tarpeelliseksi. Menettelystä sovittiin museoviranomaisten kanssa. Muut tunnetut kohteet tarkastettiin, ja niille, joille ei aiemmin ollut määritetty aluerajausta, määritettiin rajausehdotus maastohavaintojen perusteella. Lisäksi alueelta etsittiin kaikentyyppisiä aiemmin tuntemattomia arkeologisia kohteita sekä tarkastettiin alueen rajan läheisyydessä ollut luolakohde (tämän raportin kohde 8).
Inventoinnissa tarkastettiin keskeisiltä osin tunnetut muinaisjäännöskohteet ja suunnitellut voimalanpaikat. Tunnetut muinaisjäännöskohteet olivat säilyneet pääosin ennallaan. Näiden sijaintitietoja ja rajauksia tarkennettiin paikoin. Lisäksi etsittiin uusia kohteita esitutkimuksissa otollisiksi katsotuilta alueilta. Uusia kohteita löydettiin yhteensä 15. Kaikki määritettiin kiinteiksi muinaisjäännöksiksi. Pääosa niistä oli tervahautoja, joita löydettiin yhteensä 12. Osa kohteista käsittää useampia hautoja ja yhteensä niitä dokumentoitiin alueelta 18. Yhden yhteydestä havaittiin lisäksi mahdollinen tervapirtin kiuas.
Alueelta löydettiin kolme kivikautista asuinpaikkaa. Ne käsittivät yhteensä yhdeksän asumuspainannetta. Painanteet löytyivät laserkeilausaineiston avulla. Uusia röykkiökohteita löydettiin kaksi. Ne tulivat esille muiden paikkojen tarkastuksen yhteydessä. Kivikautisia röykkiöitä tunnettiin alueelta jo aiemmin, ja vaikuttaa siltä, että nämä ovat seudulla suhteellisen yleisiä harjanteiden rinteillä noin korkeuksilla 40–65 m mpy. Vastaavia maastonkohtia tarkastettiin koko tutkimusalueella jonkin verran.
Alueella tehtiin täydennysinventointi vuonna 2023, jolloin alueelta dokumentoitiin yksi tervahauta.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.