Heti turpeen alla oleva noin 5–10 cm paksuinen sekoittunut kerros, joka saattaa olla alueen aiemman viljelykäytön jälkeensä jättämä. Kaikki tutkimuksissa löydetyt metalliesineet löydettiin joko tästä sekoittuneesta kerroksesta tai välittömästi sen alta puhtaasta hiekasta. Likamaata tai muita ihmistoiminnan merkkejä oli tutkimusalueella vain satun naisesti, lähinnä tutkimusalueen pohjois- ja itäosissa.
Suurin osa palaneista luista löydettiin kaivauskerroksista 2 ja 3. Luiden määrä on kuitenkin varsin vähäinen. Aiemmin nostetut esineet voivat sittenkin olla peräsin polttohautauksesta, sillä osa palaneista luista on melko todennäköisesti peräisin ihmisestä. Palaneiden luiden joukossa oli myös koiran luita. Radiohiilianalyysin perusteella hautaus ajoittuu myöhäisrautakauteen. Hautaus on ilmeisesti tehty hyvin lähelle maan pintaa, jolloin Mösönaholla havaittu kaskiviljelyyn liittyvä kevyt pinnan muokkaaminen olisi hajottanut haudan antimet laajalle alueelle
Luonti: 12.1.2023
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
18.–20.8. ja 15.–18.9.2020
Tutkimusperuste:
Viranomaistoiminta
Rahoittaja/tilaaja:
Museovirasto
Hankkeen vaihe:
Raportti arkistoitu
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Esa Mikkola
Raporttitiedot
Raportti:
ILOMANTSI Mösönaho Myöhäisrautakautisen polttohaudan kaivaus 18.–20.8. ja 15.–18.9.2020
Tekijä:
Esa Mikkola
Päivämäärä:
15.2.2022
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.